Minun nimeni on Bakardis. Kerron teille pienen tarinan elämästäni, kuinka olen tässä ja nyt. Minä muistan vielä sen päivän. Oli helteinen heinäkuu vuonna 2024. Minä ja sisareni Granita saavuimme tänne kaukaa, pienestä kylästä nimeltä Noreikiai. Olimme silloin vasta viiden kuukauden ikäisiä pentuja.
Kaikki oli uutta: hajut, äänet, ihmiset, portit, muut koirat. Sisareni Granita oli heti rohkea.
Hän heilutti häntää ja meni tervehtimään kaikkia. Minä puolestaan olin vähän varovaisempi.
Katsoin ensin kauempaa ja nuuhkin ilmaa. Mutta jos joku puhui minulle lempeästi, uskalsin kyllä tulla lähemmäs.
Aikaa kului. Kesä meni. Sitten tuli syksy. Lehdet putosivat maahan ja tuuli toi uusia hajuja.
Sitten tuli talvi, ja lumi kutitti tassuja. Ja silti… me olemme vielä täällä.
En oikein tiedä miksi. Ehkä siksi, että turkkimme on musta. Ehkä siksi, että emme ole enää ihan pieniä pentuja. Tai ehkä siksi, että minä olen vähän ujo. Mutta tiedätkö mitä? Me olemme hyviä koiria. Minä ja Granita rakastamme juosta ja leikkiä. Kun pääsemme pihalle, juoksemme kilpaa ja pyörimme lumessa tai nurmikolla. Joskus muut koirat liittyvät mukaan ja se on parasta.
Me myös osaamme kävellä hihnassa.
Kun ihminen ottaa hihnan käteen, sydämeni alkaa pomppia ilosta. Se tarkoittaa kävelyä, uusia hajuja ja seikkailua. Granita kävelee usein vähän edellä. Minä kuljen hänen vierellään ja tarkkailen maailmaa.
Me pidämme muista koirista. Emme riitele. Me vain nuuhkimme, leikimme ja olemme ystäviä. Ja haluatko tietää salaisuuden? Minä luulen, että voisin pitää myös kissoista. Ne tuoksuvat kiinnostavilta. Ihmiset ovat meille hieman jännittäviä. Emme yleensä juokse suoraan tuntemattomien luo.
Mutta jos joku puhuu rauhallisesti ja ehkä pitää kädessään pientä herkkua…
niin minä ja Granita katsomme toisiamme ja ajattelemme: ”Mennään katsomaan.” Silloin minä hiivin lähemmäs. Nuuhkin kättä ja jos kaikki tuntuu turvalliselta annan silittää.
Minulla on vielä yksi pieni toive.
Ehkä jonain päivänä joku ihminen tulee tänne. Hän katsoo minua ja Granitaa – ei vain mustaa turkkia tai sitä, että olemme jo kasvaneet. Hän näkee meidät. Haluaisi juuri minut kotiinsa perheenjäseneksi.
Se olisi elämäni onnellisin päivä. ♥
Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä, kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon, muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira, kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.
Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.
