Etusivu / Adoptio / Kotiutuneet / Balius nyk. Balle

26.3.2022

Rakastan ihan kaikkia ja olen ilonen ihan kaikesta.

Eläinsuojeluyhdistyksen tyttö ajoi usein minun kotini ohi. Hän hidasti autollaan ja katseli aina tännepäin. Hän näki minut, pikkiriikkisen koiruuden, ketjussa koirankopissa kiinni. Talossa asui ihmisiä.
Tämä on ihan tavallinen näky maaseudulla, mutta eläinsuojeluyhdistyksen ihmiset pitää aina silmät ja korvat auki ja haluaa varmistaa, että koirat saa ruokaa, mökissä varmasti asuu ihmisiä ja koiria ei pahoinpidellä. Joskus he pysähtyvät, juttelevat kauniisti ihmisten kanssa ja antavat heille koiranruokaa, laittavat kirppulääkkeitä ja antavat matolääkkeitä meille ketjukoirille.
Tarkistavat, että panta ei kurista eikä ole hiertänyt haavoja. Silleen, että elämämme olisi vähän parempaa. Minun mökkini vaikutti kovin hiljaiselle ja niinhän se oli, minun ihmiset vietti eniten osaa ajasta viinapullon äärellä. Sitten tulivat kovat rankkasateet ja ohiajaessaan eläinsuojeluyhdistyksen ihminen huomasi, että koppini oli puoliksi veden peitossa ja minulla ei ollut yhtään kuivaa paikkaa, missä levätä. Tyttö pysäytti autonsa, käveli luokseni ja vei minut pois. Noin vain. Puhumatta ihmisilleni mitään.

Se tyttö oli tosi vihainen, surullinen ja pettynyt. Hän ei halunnut mennä mökkiini selittelemään mitään öriseville ihmisilleni. Hän ei halunnut vääntää heille rautalangasta, että koira ei voi elää näin. Poliisille tai viranomaisille soittaminen ei auttaisi yhtään. Jos koira ei olisi sairas tai kovasti pahoinpidelty, viranomaiset eivät ikinä ottaisi koiraa haltuun vain sen takia, että ruokaa ei oikein ole tai koppi on vedenpeitossa tai ei ole suojaa. Niin ei vain tehdä.
Viranomaisten mielestä moni ihminen tuolla maaseudulla asuu pahoissa oloissa, miksi huolehtia koirista. Koirien kuuluu asua ulkona. Kyllä ne pärjää leivänkannikoilla.
Jos he rupeaisivat huolehtimaan tuollaisista asioista, he joutuisivat takavarikoimaan kaikki maaseudun koirat.

Minulla kävi siis paras mahdollinen tuuri, kun pääsin turvaan. Minua hoidettiin ja hellittiin ensin tarhalla ja nyt olen matkustanut Suomeen, jossa koirilla on kuulemma paljon paremmat olot elää ja olla rakasettuja, ilman vedessä lilluvia koppeja ja leivän kannikoita.

Olen ollut täällä kotihoidossa todella onnellinen. Muut koirat on kivoja ja ihmisten – niin aikuisten kuin lasten – kanssa rakastan olla. Sylissäolo on kuitenkin minun lempijuttu.