Viisi vuotta sitten minua onnisti tosi paljon, kun kunnalliselta tappotarhalta minut pelasti sellainen kiva täti, jolla on oma eläintensuojeluyhdistys. Minusta tuli ikään kuin hänen lemmikkinsä. Juoksen tarhalla aina vapaana ja autan häntä kaikissa töissä, veden kantamisessa, surullisten koirien lohduttamisessa, villien pentujen kouluttamisessa.
Tädille on niin tärkeää, että löytäisin hyvän kodin, että hän ei ole oikein laittanut minusta mitään ilmoituksia täällä Liettuassa. Täti kuitenkin kovasti tykkää suomalaisista, joiden luona koirilla on hyvä olla, joten päätettiin kokeilla, jospa minulle löytyisi ihan oma perhe. Tädillä kun on paljon muitakin koiria hoidettavana ja hän niin haluaisi, että saisin omat ihmiset, joita voisin auttaa tulemaan iloisiksi ja antaisin heidän rapsuttaa minua.