30.3.2024

Olen Bandis, tällainen iloinen ja ihastuttava kaveri. Alkuun tullessani tarhalle olin melko arka ja pelkäsin monia asioita. Minusta on kuitenkin kuoriutunut varsin rauhallinen ja ihmisrakas yksilö. Kuitenkin sisimmästäni löytyy yhä tämä ujo puoli, joka voi varmasti nousta esiin jännittävissä tilanteissa. Olen kuitenkin osoittanut tähänkin mennessä pystyväni sopeutumaan isoihinkin muutoksiin, kunhan minulle annetaan kärsivällisyyttä ja aikaa. Minulla on niin paljon rakkautta ja lämpöä annettavanani, haluaisitko sinä ottaa ne vastaan? ♥

Minä saavuin tänne Penkta Kojalle yhdessä Bambukas-nimisen ystäväni kanssa. Meillä oli kyllä aiemmin koti, mutta omistajamme kohtelivat meitä niin kaltoin, että meidät otettiin tänne tarhalle turvaan. Alkuun olin todella peloissani ja näytin hampaitani vähän kaikelle ja kaikille. Tämän vuoksi minua ei adoptoida perheeseen, jossa on pieniä lapsia, koska muutto uuteen kotiin ja sen aiheuttama stressi voi mahdollisesti tuoda näitä piirteitä minussa alkuun esiin. Voisin kuitenkin sopia perheeseen, jossa lapset ovat jo isompia ja pystyvät kunnioittamaan rajojani.

Nykyään olen kuitenkin muuttunut mies siihen alun ahdinkoon verrattuna! Tarhan väki on kuvaillut minua iloiseksi, hellyydenkipeäksi ja ystävälliseksi. Heilutan innokkaasti lyhyttä häntääni ja olisin mielelläni silitettävänä tovin jos toisenkin. Kävelen kauniisti hihnassa ja olen tähän asti tullut mainiosti toimeen myös muiden koirien kanssa. Aika hyvän kuuloinen paketti, eikös?

Muistathan sen, että alku on yleensä aina vaikein, kun on kyse isoista muutoksista. Minäkin saatan vetäytyä kuoreeni ja olla ujopiimä uusissa tilanteissa, mutta sisimmässäni olen ihana ja avoin, läheisyyttä rakastava hännänheiluttaja. Otathan minut vastaan sellaisena kuin olen ja vaalit minua. Minusta saa varmasti ihanan elämänkumppanin, enkä maltakaan odottaa, että minulla vielä jonain päivänä on se kuuluisa, ikioma lämmin koti. Voisitko sinä tarjota sellaisen? ♥

Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä, kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon, muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira, kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.

Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.