Banjo nyk. Moogli

Sukupuoli:

Syntymäaika: 02.2015

Koko: n. 45 cm

Kotimaa: Liettua

Tarha: Penkta Koja, Kaunas

Sijainti: Omassa kodissa

Kotiutunut: 05.2020

Saapunut tarhalle: 12.2019

Etusivu / Adoptio / Kotiutuneet / Banjo nyk. Moogli

14.3.2022

Minä olen puolalainen sekarotuinen tarhakoira! Voitko uskoa? Ei voi tarhan tytötkään.

Olen saanut oman kodin 05.2020 ♥

Minut adoptoitiin Puolasta Liettuaan ja siitä todistuksena minulla on puolalainen siru ja puolalaiset rokotustodistukset puolalaiselta koiratarhalta. Joidenkin kummien seikkailuiden jälkeen ilmeisesti vaihtelin omistajaa ja viimeksi just elin sellaisen liettualaisen ukkelin pihassa ja kaivoin hänelle liian monta kuoppaa kasvimaan juurella. Siksi hän toi minut tarhalle. Toistan, minut hylättiin tarhalle, koska kaivoin kuoppia pihalla. Tulin tarhalle 4.12.2019.

Ensimmäisenä päivänäni tarhalla olen vähän hämilläni, mutta tytöt yrittää lohduttaa minua kovasti.

Asun kahden muun poikakoiran kanssa samassa häkissä ja ollaan ihan hyviä ystäviä. Tulen siis toimeen muiden koirien kanssa, olen aika rento tyyppi enkä halua riitoja. Osaan kulkea remmissä. Minulla on söpö tapa töniä tassullani ihmistä, että saisin lisää rapsutuksia, silityksiä ja rakkautta.

Mitä muuta osaisin kertoa itsestäni? Ai niin, tytöt sanoivat, että mainitse nyt, että sinulla on maailman kauneimman ruskeat silmät. Erikoisen ruskeat.


Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta, kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.

Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.