Pääsin helmikuussa 2019 kotihoitoon ja tässä minua pikku hiljaa kunnostellaan adoptiota varten. Olen iloinen, huoleton, nuori poika. Tulen hyvin toimeen muiden koirien kanssa, mutta jos joku koira alkaa isotella minulle, niin annan takaisin. Kissoista en pahemmin välitä. Ihmisten kanssa olen rohkea ja ystävällinen, mutta pelkään äkkinäisiä liikkeitä.
Eksyin yhden talon pihalle, siinä tarinani. Liettuan maaseudulla on paljon hylättyjä koiria, ihan erilailla kuin kaupungeissa. Ero on kuin yö ja päivä. Maaseudulla koira on pihan perällä, ketjussa, haukkumassa. Maaseutu tyhjenee ja koira jäävät. Ihmiset lähtevät pois parempien työpaikkojen perässä ja jäljelle jää köyhyys ja sen mukana tuomat ongelmat. On alkoholismia, perheväkivaltaa.
Eläinsuojelijoita syytetään siitä, että he pelastavat koiria, eivätkä välitä ihmisistä. Jos ihmisillä itsellään ei ole rahaa ruokaan tai lapsia pahoinpidellään, niin miten niistä koiristakaan kukaan huolehtisi? Eikö ensin pitäisi pelastaa ihmiset, sitten eläimet? Jotenkin ihmiset unohtavat, että kaikki nämä pahat asiat kulkevat käsi kädessä. Jos mies hakkaa lapsiaan, niin hän hakkaa myös koiraansa. Jos päästäisiin siihen tilanteeseen, että ihminen kunnioittaisi koiran elämää, niin ihan varmasti hän kunnioittaisi myös muiden ihmisten elämää. Silloin, kun maaseudun koira elää hyvin, niin elävät ihmisetkin hyvin.
Sitä paitsi koira ja eläin on aina se heikoin ja aina ihmisen armoilla. Ihminen voi lähteä, taistella, puolustautua. Kyllä voi, paremmin kuin koira. Koira on aina riippuvainen ihmisestä. Koira on suojelemisen arvoinen. Onneksi eläinsuojelijat eivät välitä pahoista puheista, vaan jatkavat työtään, koira kerrallaan.
Joskus on paljonkin syytä olla iloinen. Birzain alueen vuoden hyväntekijäksi valittiin eläinsuojeluyhdistyksen johtaja. Jospa nyt vihdoin ihmiset ovat alkaneet ymmärtää, miten mahtavaa työtä eläinsuojelijat tekevät.