Etusivu / Adoptio / Kotiutuneet / Bartas Seniori

22.2.2022

Minusta ei ikinä uskoisi että olen seniorikoira. Olen täynnä energiaa ja elämäniloa. Myös hyvin vahva. Ja urheilullinen. Osaan kiivetä vaikka minkä aidan yli.

Minusta joku saa kivan lenkkikaverin ja ystävän ja hyvää mieltä, olenhan odottanut omaa kotia jo pimeästä, kylmästä marraskuusta 2019 asti! Sitä ennen elämäni ei ollut mitään kummoista ja omistajani toivat minut tarhalle tarpeettomana.

Seniorikoiria adoptoivat ihmiset ovat omaa luokkaansa. Hyvä mieli pitää löytää pikkuasioista ja tuntea riskit, jalat maassa. Kaksi vuotta sitten yhdistys toi Suomeen pariskunnan, kaksi kaduilla harhaillutta senioria, herra ja rouva. He menivät eri perheisiin. Kumpikin ihan oikeasti varmaan satavuotiaita koiria. Harmaa nenä, jäykät liikkeet, hyvin oman arvonsa tuntevia palleroita.

Vanha rouva eli perheessä tasan kuukauden verran. Hänet löydettiin ikuiseen uneen nukahtaneena sohvalta. Toisaalta maailman paras tapa lähteä tästä maailmasta. Vanha herra porskuttaa yhä aktiivisena ja onnellisena. Kukaan ei voinut ennakoida, kumpi seniori lähtee ensin.

Parikin senioria on joutunut sellaiseen hammasremonttiin Suomessa, että huh huh. Joskus kaikki hampaat on jouduttu poistamaan, joten eläinlääkärinlasku on ollut nelinumeroinen.

Seniorikoirien ihailijat pitävät siitä tunnelmasta, jonka onnellinen seniori tuo kotiin. Ei hosumista ja leikkimistä ja tavaroiden tuhoamista. Silti moni seniori, kuten minä, on mahtava ja väsymätön lenkkikaveri, mutta kotona osataan rauhoittua ja nautitaan lämpimästä sohvasta ja käppäilystä olohuoneen ja keittiön välillä. Seniorikoiran kiitollinen katse sulattaa sydämen ja se on se salaisuus ja mahtivoima, joka saa ihmiset adoptoimaan seniorikoiria.