Olen riiviövauva, supertouhottaja, korkeushyppääjä. Luuletko, että minulla on töppäjalat enkä ylety pöydälle? Luulet väärin. Osaan hypätä uskomattomia loikkia. Osaan leikkiä leluilla ja kaikki koirat ovat ystäviäni.
Tulin tarhalle tammikuussa 2021, kun mieshenkilö soitti tarhalle ja sanoi, että Maxima-ruokakaupan edessä on koira. Tarha oli tietenkin aika täynnä koiria, joten alkoi se tavanomainen puhelu. ”Voisitteko ottaa koiran omaan kotiinne ja pitää koiraa siellä vähän aikaa, edes ensimmäisten rokotusten ajan, edes siihen asti, kun tarhalla vapautuu tilaa?”. ”En, en tietenkään, tulkaa hakemaan tämä koira täältä ulkoota kylmästä kaupan edestä ihan heti.”
Tarhan porukat aina yrittävät. He yrittävät saada aikaiseksi sellaista yhteisvastuuta näistä vaeltavista ja hylätyistä koirista. Sellaistan yhteisvastuuta, että koiran löytänyt henkilö pitäisi koiran luonaan pari viikkoa ensimmäisten rokotusten ajan, jotta koira ei sairastuisi tarhalla riehuvaan parvovirukseen.
Tarhan porukat luovuttivat ja lähtivät hakemaan minua illan pimeydessä. Jotakin omituista oli minun löytäneessä mieshenkilössä. Oltiin lähes varmoja siitä, että minä olin tämän miehen oma koira ja hän oli keksinyt tämän tarinan antaakseen koiransa tarhalle. Siksi, että usein tarhalla ei ole kerta kaikkiaan tilaa perheiden itsensä hylkäämille koirille. Koiria tulee tarhalle pahoista oloista, auto-onnettomuuksien jälkeen, nälkäisinä ja hylättyinä autiotalojen pihalta. Siksi, jos perhe haluaa antaa pois lemmikkinsä, heitä pyydetään usein odottamaan sen verran, että tarhalla vapautuisi häkki ja varmistettaisiin, että koira rokotetaan ensin.
Tällä miehellä oli kiire päästä minusta eroon ja hän oli keksinyt tällaisen tarinan, että olin muka jätetty kaupan eteen. Mies oli vähän vanhempi ja minä superenerginen riiviö. Lähes varmasti mies oli saanut minut pentuna jostain ja nyt olin kasvanut sellaiseksi riiviöksi ja energiapommiksi, että mies ei enää jaksanut.
Totta tai ei, nyt olen täällä tarhalla ja etsin omaa kotia. Minusta tulee hyvä koira energiselle, nuorekkaalle perheelle. Paljon leikkejä, ulkoilua, koulutusta ja aivotyöskentelyä.
Lisää uutisia
Minä poika saavuin Suomeen omaan kotiin huhtikuussa 2021 ja elämäni muuttui kertaheitolla.
Saavuin ihanaan perheeseen, jossa on kaksi aikuista ja kaksi lasta. Alku meni meillä hienosti, kunnes minua alkoi ahdistaa perheen pienin lapsi ja aloinkin häntä vahtaamaan ja pitämään minulle uhkana. Perheen isompi lapsi taas on kiva, mutta tuo pienempi on niin kovin äänekäs ja liikkuvainen, että en tiedä miten päin hänen kanssa pitäisi olla. Olenhan toki itsekin vielä nuori, villi ja superenerginen ja ehkä se onkin se haaste, kun minullakin on stressitaso kaikesta muutoksesta vielä kovin korkealla, niin en osaa rauhoittua näiden pienten lasten kanssa kunnolla.
Perheeni teki kovasti töitä sen eteen, että yhteiselo alkaisi sujua. Niin se kuitenkin elämässä on, että aina ei vain kaikki meni heti hyvin tai asiat ei vain sovi yhteen ja niin teimme raskaan päätöksen ja minun on parempi muuttaa aikuiseen kotiin, jossa halutaan touhuta kanssani paljon.
Jos sitten hieman minusta:
Olen superaktiivinen ja reipas nuori poika. Rakastan kaikkea puuhastelua, mutta tykkään myös käpertyä sohvalle viereen köllimään. Minulle kaikki nopesti liikkuva on kummallista ja en niistä oikein pidä ja siinä tarvitse harjoitusta esim. pyörät, rullaluistelijan yms. Minulle nenätyöskentely on mieluisaa ja tykkään hirmuisesti kaikista haistelupeleistä ja namien etsinnästä. Opin nopeasti uusia asioita ja tykkään kaiken uuden opettelusta. Minä voisin olla ihan mahtava harrastuskaveri.
Olen ollut sisäsiisti, mutta on hyvä muistaa että uusi paikka tuo uuden stressin ja asioissa voi tulla takapakkia. Nukun myös yöt rauhallisesti.
Löytyisikö minulle aikuinen koti, jossa voisimme paljon puuhata ja harrastaa yhdessä?