Bela

Sukupuoli:

Syntymäaika: 03.2021

Koko: n. 25 – 30 cm

Kotimaa: Liettua

Tarha: Penkta Koja, Kaunas

Sijainti: Omassa kodissa

Kotiutunut: 08.2022

Saapunut tarhalle: 03.2022

9.6.2022

Hei, olen pieni ja suloinen Bela. Etsin ikiomaa rakastavaa kotiani tositarkoituksella. ♥

Olen saanut oman kodin 08.2022 ♥

Tulin tänne Penkta Kojan tarhalle erään naisen luota, joka hamstrasi meitä koiria aivan liikaa niin, ettei kyennyt todellisuudessa huolehtimaan meistä. Mm. Ela, Samuel, Gizmo, Tara ja Runa olivat kavereitani siellä. Nyt osa meistä on jo saanut oman, rakastavan ja huolehtivan kodin.

Olen suloinen, pieni ja leikkisä nuori tyttönen. En ole aktiivisuuteni puolesta mikään ”superkoira”, joten en tarvitse pitkiä päivittäisiä lenkkejä. Mutten nuorukaisena ole myöskään pelkkä sohvaperuna. Hyvä leikki aikuisen tai lapsen kanssa on aina erittäin mieluiten. Leikkikaveriksi käy myös toinen koira. Olenhan tottunut elämään isossa laumassa. Mielelläni kuitenkin osallistun kaikkeen aktiviteettiin yhdessä ihmiseni / perheeni kanssa.

Nykyiset hoitajani ovat sitä mieltä, että soveltuisin vaikka ensimmäiseksi koiraksi, olenhan todella ihmisrakas ja ystävällinen kaikille. Lapset ei minua haittaa, päinvastoin. Ja epäilevätpä vielä, että muun lajisetkin eläimet elää sulassa sovussa kanssani.

Haluaisitko tällaisen rakkauspakkauksen Liettuasta tuomaan iloa elämääsi? Käy pikaisesti täyttämässä adoptiohakemus, sillä minunlaiselleni söpöläiselle riittää kysyntää. ♥


Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta, kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.

Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.