Menneisyyteni ei ole kovin valoisasta päästä, sillä olen entinen pentutehtailun uhri. Eläinlääkäri huomasi sterilisaationi yhteydessä, että kohtuni oli todella huonossa kunnossa: Siitä pystyi kuulemma näkemään hyvin, että olen elämäni aikana kantanut kymmeniä pentuja ja saanut aivan liian monta pentuetta. Lääkärin mukaan en luultavasti olisi ilman sterilisaatiotakaan koskaan enää kyennyt saamaan pentuja. Onkin hyvin todennäköistä, että minut hylättiin tienposkeen juuri siksi, ettei minusta ollut entiselle julmalle omistajalleni enää mitään hyötyä.
Rankoista kokemuksistani huolimatta olen tarhalla pystynyt nauttimaan uudesta kirkastuneesta elämästäni aivan täysillä! Rakastan juosta, leikkiä, jahdata palloja, saada huomiota ja hukuttaa jokaisen ihmisen märkiin pusuihin ja rakkauden osoituksiin. Pirskahtelevasta elämänilostani johtuen hoitajat kutsuvatkin minua todelliseksi suklaasydänprinsessaksi.
Kodinetsintäni on tietyssä mielessä hieman spesiaalimpi projekti, sillä minulla on tarhalla hyvin rakas ystävä Šansas, joka on aivan kuin vaalea poikaversio minusta. Olemme yhdessä ihan kuin paita ja peppu, ja vaikka tulemme kyllä toimeen myös omillamme, niin yhdessä olemme molemmat onnellisimmillamme.
Šansaksen sekä minun hartain toive on, että löytäisimme kukin oman rakastavan perheemme. Emme kuitenkaan voi olla salaa haaveilematta siitä, että jossain olisi perhe, joka olisi valmis adoptoimaan meidät molemmat niin, että saisimme jatkaa yhteistä elämäämme myös Suomessa. Ymmärrämme, että mahdollisuus sellaisen kodin löytämiselle, joka olisi valmis avaamaan ovensa meille molemmille – ja vielä yhtäaikaisesti – on yksi miljoonasta, mutta toisaalta, jos se yksikin vain sattuisi osumaan kohdalle, niin se riittäisi.