Olen kiva koira sanovat. Tulen toimeen muiden koirien kanssa, mutta kissat ärsyttävät minua, haluan jahdata heitä.
Olen saanut oman kodin 07.2020 ♥
Tulin tarhalle elokuussa 2019 ja onpas aika jo vierähtänyt nopeasti. Tarha ei ole hullumpi paikka, ainakaan verrattuna siihen, miten ennen elin. Isoäiti ja 14 koiraa eikä rahaa ruokaan.
Tällaiset pihat eivät näytä loppuvan millään. Mutta eläinsuojelijat eivät anna periksi ja tekevät työtään hitaasti, mutta varmasti. Yksi koira, yksi piha kerrallaan. Steriloimalla koiria.
Isoäidin piha on nyt lähes tyhjä. Isoäidille jäi lemmikiksi yksi koira, steriloitu. Vahinkopentuja ei pääse tulemaan ja yhden koiran ruokkiminen onnistuu. Kyllä siinä menikin aikaa, mutta se kannatti.
Kun adoptoit minut, tuet yhdistystä, joka tekee tätä hidasta ja vaikeaa, mutta ehdottoman tärkeää työtä. Steriloi koiria. Ei vahinkopentuja!
Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta, kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.
Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.