Bingo

Sukupuoli:

Syntymäaika: 01.2019

Koko: n. 30 cm

Kotimaa: Liettua

Tarha: Penkta Koja, Kaunas

Sijainti: Omassa kodissa

Kotiutunut: 06.2020

Saapunut tarhalle: 03.2020

13.3.2022

Olen tosissani kultakimpale, rauhallinen, rakastava, kaikesta iloinen pikkukoira. Tykkään lapsista ja olen iloinen kaikesta huomiosta.

Olen saanut oman kodin 06.2020 ♥

Vaeltelin Kaunasin esikaupunkialueella nimeltä Aleksotas. Siitä tyttöjen mieleen tuli ihan ensimmäiset koirat, jotka lähtivät Suomeen täältä Penktan Kojan tarhalta, pari vuotta sitten. Yksi heistä sai nimensä tämän alueen mukaan, Aleksotas. Suomessa hän taitaa olla kotoisasti Aksu.

Kyllä paljon hyvääkin on tapahtunut tämän parin vuoden aikana, kun suomalaiset ja Pet Rescue Finland on auttanut Liettuan koiria. Kotimaiset adoptiot ovat lisääntyneet huimasti, vaikka yhäkin monelle koiraa haluavalle sanotaan ei. Koiraa ei anneta tarhalta lahjaksi, ulkokoiraksi, perheelle, joka ei hyväksy koiran sterilointia. Koiraa ei anneta ihmisille, jotka tulevat paikalle olutpullon kanssa.

Yleinen mielipide on kääntymässä koirien puoleen. Nyt ei enää joka täti luennoi näille eläinsuojelijoille, että ihmisiä pitäisi olla auttamassa, ei eläimiä. Eläinten kärsimys otetaan enemmän tosissaan.

Tietenkin on yhäkin ihan outoa ja ikävää, että minunlaiseni kultakimpale koira vaeltaa ympäri lähiöitä. Kun tulin tarhalle maaliskuussa 2020, olin ihan hirveässä kunnossa. Turkkini oli täynnä kirppuja ja punkkeja.


Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta, kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.

Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.