Etusivu / Adoptio / Kotia etsivät seniorit / Bolike (pariadoptio)

9.9.2023

Pienet identtiset karkeakarvaiset kaunottaret. Me olemme äiti ja tytär, joiden side ei ole katkennut, vaikka elämä on ollut pelottavaa ja arvaamatonta seikkailua. Haukahdamme toiveen ilmoille. Löytyisipä meille yhteinen koti. ♥

Tiedättekö sen vitsin, että kaksi mummoa meni marjaan ja toinen ei mahtunut? Hehe, me oltaisiin kyllä mahduttu! Sopu sijaa antaa. Me ollaan sellaisia kilttejä mummoja, jotka aina lähtevät mielellään kävelylle, ihmettelevät uusia juttuja herkkunamusien toivossa ja lopulta käperrymme vierekkäin kerälle nukkumaan seuraavaa päivää odotellessa. Olemme koirasosiaalisia, ihmisystävällisiä ja innokkaita tyyppejä. Mitäpäs muuta voisit vielä toivoa? Ai söpöä koiraa? No katso näitä viiksiä ja kerro minulle, ettet heti heltynyt kaiken kauneutemme edessä!

Meistä pidetään täällä tarhalla kamalan hyvää huolta eikä ole kyllä muoreilla valittamista. Mutta etkös sinäkin ole sitä mieltä, että vaikka kuinka tarhalla tekisivät parhaansa, niin ei mikään voita oman kodin lämpöä ja tutun ihmisen rapsuja?

PS. Katsokaa meidän uudet videot, sieltä voitte huomata ettei ollakkaan mitään eilisen teeren mummoja!

Päädymme tänne Vilnan kupeessa sijaitsevalle yksityiselle SOS Gyvunain koiratarhalle kunnalliselta koiratarhalta. Olemme äiti ja tytär, kuin identtiset ja samasta muotista valetut karkeakarvaiset kaunottaret. Pieniä ja pirteitä olemme kummatkin. Millainen äiti, sellainen tytär. Niinhän he bruukaavat sanoa! Meidät erottaa siitä, että minä, tytär olen muutaman senttimetrin korkeampi kuin äitini Liolike. 

Koska olemme pieniä ja seurallisia, oli tarhalla ennakko-oletus, joka ei kuitenkaan käynyt toteen. Toisin kuin ajateltiin, emme syystä tai toisesta kotiutuneetkaan, vaan jämähdimme tarhalle. Kuukaudet vierivät vuosiksi ja me vain edelleen kökötämme tarhalla. Olemme nähneet monta kohtalotovereille tapahtunutta adoption ihmettä. Tällaisia on tapahtunut koirille, jotka ovat tulleet meidän jälkeemme ja päässeet loppuelämän kotiinsa meitä ennen. 

Muistutamme kovasti suola & pippuri -snautsereita (salt&pepper schnauzers). Paitsi ulkonäöltämme myös luonteeltamme olemme hyvin samankaltaisia. Olemme molemmat erittäin ystävällisiä ihmisille ja seurustelemme pehmeällä ja suloisella tyylillämme. Olemme seurakoiria parhaimmasta päästä, sillä osamme elää hetkessä ja nauttia kaikesta osaksemme tulleesta vaatimattomasti iloiten. Kun on meidän hetki saada hellyyttä, voit nähdä karvakuontalomme takaa onnesta siristelevät rusinaiset silmälle. 

Olemme lähtökohtaisesti hyvää pataa myös muiden koirien kanssa, mutta tarvitsemme aikaa tutustuaksemme heihin. Matkan varrella meillä on ollut lukuisia kämppiksiä, pääasiassa poikakoiria. Vaikka kaverit ovat vaihtuneet, yksi asia on pysynyt. Olemme edelleen yhdessä, tässä ja nyt. Äiti & tytär. ♥♥

Voisimme soveltua erilaisiin asuinympäristöihin ja perheisiin, mutta perheeseen, jossa on pieniä lapsia ei minua suositella, sillä saatan hieman arkailla niitä. Suhtautumisestamme kissoihin ei ole varmuutta, mutta tarvittaessa asiasta voidaan ottaa selvää. 

Terveyteni on ikäisekseni hyvä. Ei mitään erityistä kremppaa.

Tarhan väki, kuten tietenkin myös me, toivoisimme sydämemme pohjasta, että joku vielä osaa antaa arvoa yhteiselle taipaleellemme ja saisimme näin kypsässä seniori-iässä vihdoin loppuelämän kodin ja samasta paikasta. Onko se liikaa pyydetty? Kerro se meille. Kukaan ei tiedä, mitä tapahtuu, jos meidät toisistamme erotetaan. Menemmekö lakkoon? Mökötämmekö? Toisaalta yleisesti on tiedossa se tosiasia, että kotiutuminen pariadoptioissa sujuu lähtökohtaisesti paremmin kuin yksilöitten. Suosittelen!

Olemme siis varsin dynaaminen kaksikko, joiden touhuja on hauska seurata. Olisikohan sinulla kahden karhean ja karvaisen kaunottaren kokoinen tila sydämessäsi? ♥

Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä, kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon, muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira, kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.

Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.