Tulin tarhalle elokuussa 2020 äitini Meskan kanssa. Meidän kotimme oli aikamoinen roskakasa, anteeksi vain. Me kumpikin äidin kanssa pelättiin meidän omistajaa, vanhempaa rouvaa. Äiti on jo löytänyt oman kodin ja lähtee kohta Suomeen. Minä tulen nyt esittäytymään näille sivuille.
En enää piiloudu koirankoppiini koko ajan. Olen kuitenkin paljon ujompi kuin äitini. Ujouteni ei ole ikinä ollut aggressiivisuutta.
Uudessa kodissani saisi olla kokemusta ujoista koirista ja ehkä vähän rohkeampi toinen koiran näyttämässä minulle, että maailma ei ole pelottava paikka. Rauhallinen asuinalue, ei paljon autoja ja kaupungin meteliä. Aikaa, kärsivällisyyttä, rakkautta. Ymmärrystä, että minusta ei ehkä ikinä tule rohkeaa kaikkien vieraiden ihmisten syliin hyppivää ilopilleriä. Minut pitää hyväksyä sellaisena kuin olen.