Bonkis

Sukupuoli:

Syntymäaika: 09.2019

Koko: n. 45 cm, 12 kg

Kotimaa: Liettua

Tarha: Mazas Draugas, Panevezys

Sijainti: Omassa kodissa

Kotiutunut: 03.2021

Saapunut tarhalle: 08.2020

7.3.2022

Minä pääsen jo vapaaksi tarhan pihalle ja tykkään leikkiä muiden koirien kanssa.

Olen saanut oman kodin 03.2021 ♥

Tulin tarhalle elokuussa 2020 äitini Meskan kanssa. Meidän kotimme oli aikamoinen roskakasa, anteeksi vain. Me kumpikin äidin kanssa pelättiin meidän omistajaa, vanhempaa rouvaa. Äiti on jo löytänyt oman kodin ja lähtee kohta Suomeen. Minä tulen nyt esittäytymään näille sivuille.

En enää piiloudu koirankoppiini koko ajan. Olen kuitenkin paljon ujompi kuin äitini. Ujouteni ei ole ikinä ollut aggressiivisuutta.

Uudessa kodissani saisi olla kokemusta ujoista koirista ja ehkä vähän rohkeampi toinen koiran näyttämässä minulle, että maailma ei ole pelottava paikka. Rauhallinen asuinalue, ei paljon autoja ja kaupungin meteliä. Aikaa, kärsivällisyyttä, rakkautta. Ymmärrystä, että minusta ei ehkä ikinä tule rohkeaa kaikkien vieraiden ihmisten syliin hyppivää ilopilleriä. Minut pitää hyväksyä sellaisena kuin olen.


Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta, kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.

Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.