Minulla oli siis omistajat. Tai aloitetaan vielä enemmän alusta. Kotimaassani Liettuassa tämän hetkinen muotikoira on – yllätys yllätys – bordercollie. Ihmiset hankkivat ”bordercollieta ilman papereita” ja luulevat saavansa valmiin paketin, koiran joka osaa laskea ja laittaa valot päälle ja lukea kirjoja.
Maaliskuussa 2020 sosiaalisessa mediassa alkoi näkyä kuvia kaupungin keskellä autoja jahtaavasta bordercolliesta, siis minusta. Tarhalle soitettiin ja he hakivat minut turvaan. Omistajani tulivat paikalle ja sanoivat, että koira on karannut. Sattuuhan sitä.
Tulin pian toisen kerran tarhalle ja omistajani tulivat taas hakemaan minua. ”Miksi koira oli taas vapaana kaupungilla?” ”Mitä siitä, elossahan se on eikö vain? Tämä on älykäs koira, kyllä se pärjää.”
Ohikulkijat laittoivat sosiaaliseen mediaan jopa videoita minusta työn teossa kaupungin liikenteessä. Mieti nyt vähän, tällainen supertyökoira ilman työtä. Pakostihan minä jotain tekemistä keksin. Aloin paimentaa autoja. Hiivin, väijyin, hyökkäsin, ohjasin. Liikenteenohjaaja Borgis, se olin minä. Omistajani laskivat minut ulos aamuisin ja keksin tekemistä itselleni, todellakin.
Kolmannen kerran tarhalle tullessani tarhan porukat soittivat poliisille ja jättivät ilmoituksen koiran heitteillejätöstä. Minua ei sitten millään haluttu antaa takaisin omistajilleni. Tällä kertaa omistajat keksivät jonkun tarinan, jonka mukaan se oli ollut joku sukulainen, joka oli vahingossa avannut oven ja olin päässyt karkuun. Meni täydestä poliisille ja tarhan oli pakko palauttaa minut taas kotiini.
Neljäs kerta toden sanoo vai mitä? Olin taas tarhalla, kun huolestuneet ohikulkijat ottivat minut turvaan tien laidalta, jossa paimensin autoja. Tällä kertaa tarhan porukat eivät päästäneet omistajiani enää edes tarhan pihalle ja aloitti oikeusjutun minun ottamiseksi huostaan omistajilta.
Puoli vuotta oikeusjuttua ja vihdoin joulukuussa 2020 olin virallisesti ilman omistajiani, huostaanotettu, tarhan koira. Uskomatonta työtä nämä tarhan ihmiset tekevät meidän koirien hyväksi.
Minua ei pidetä kodinetsijänä tarhalla, koska häkkielämä ja meteli voisi olla minulle liikaa. On sikäli ihme, että olen säilyttänyt ihanan, rauhallisen, tervejärkisen koiranmielen tuollaisten omistajien jäljiltä. Olen mahtava koira. Minut on tuotu koirahotelliin asumaan, jotta saisin enemmän huomiota ja tekemistä kuin tarhalla.
Seuraava jännitystarinani on uuden kodin etsintä. Missä olisi sellainen perhe, joka olisi tarpeeksi aktiivinen, harrastava ja ymmärtäväinen kaltaiselleni työkoiralle?