23.4.2024

Olen seitsemän veljeksen pesueesta ja haussa olisi koti, jossa jaksetaan nuoren koiran energistä touhottamista. Olen vielä kasvuiässä ja olisi mahtavaa päästä omaan kotiin opettelemaan kotikoiran elämää. Luonteeni on ystävällinen ja iloinen ja tulen myös hyvin toimeen muiden koirien kanssa. Jos siis kaipaat täydennystä laumaasi tai kainaloosi, täällä odotan. ♥

”Siinä ompi velisarja, jalo niin kuin sonnikarja”. Näin kuuluu runo Aleksis Kiven romaanista seitsemän veljestä. Meitäkin oli seitsemään veljestä, ja me asuimme hyvin vaatimattomasti vanhan miehen kanssa Pasvalyksen kaupungissa pohjoisessa Liettuassa. Me saavuimme Mazas Draugaksen tarhalle äitimme Snieguolen ja kolmen ison koiran kanssa. Vanha isäntämme ei pystynyt tarjoamaan meille elämää minkä ansaitsemme.

Pet Rescue Finlandin aktiivit kävivät tarhalla lokakuussa, kun olimme vielä pieniä riiviöitä. Me pennut saimme olla lämmitetyssä kontissa ja heti, kun ovesta astui sisään hyökkäsimme innokkaana tulijaa vastaan. Osa roikkui lahkeissa kiinni ja joku veti kengännauhat auki, ihan normaalia pennun kohellusta siis. Myös äitimme oli kanssamme kontissa, katsoen lempein silmin riehumistamme. Olimme vielä liian pieniä adoptioon, joten saimme jäädä tarhalle kasvamaan.

Seuraavan kerran aktiivit tulivat tarhalle tammikuussa ja meistä oli kasvanut jo honteloita teinejä. Kun pääsimme pihalle ryntäilimme päätä pahkaa sinne ja tänne, mutta minä rauhoitun mielelläni myös rapsuteltavaksi. Nuorelle koiralle kun maailmassa on niin paljon nähtävää ja ihmeteltävää ja energiaa riittää. Onneksi meillä on seuraa toisistamme. Muut veljekset ovat jo päässeet omiin koteihinsa, mutta kolme meistä on vielä jäljellä täällä tarhalla.

Olen pentumaiseen tapaan eloisa ja iloinen, häsellän ja tutkin ympäristöäni uteliaasti. Vanhempani tunnetaan älykkyydestä ja hyvästä luonteesta, jonka minä myös siirrän perintönä eteenpäin ja olenkin loistava elämänkumppani. Kun kasvan, minusta tulee kookas ja viisas koira varusteltuna hyvällä luonteella. Charmikkuuteni ja iloisuuteni täyttää tulevan kotini ilolla ja naurulla. Oli sitten kyse leikkihetkestä ulkona tai kainaloisena olemisesta sohvalla, olen valmis elämänmittaiseen rakkauteen. ♥

Olen vielä nuori ja helposti koulutettavissa, saatan myös kasvaa vielä jonkin verran. Olen ystävällinen ja iloinen koira, joten perheessäni voisi olla mukava koirakaveri odottamassa minua. Tarvitsen kodin, jossa pystytään vastaamaan nuoren koiran aktiiviseen elämään ja saan purkaa energiaani sallitulla tavalla. Olen myös elänyt tarhalla, joten minua pitää opastaa kotikoiran elämään. Kaiken kaikkiaan olen varsin mutkaton ja hauska koirapoika ja tulen antamaan omistajalleni märkiä suukkoja ja iloa elämään. Mitäs siis sanot, sopisiko tämmöinen komea nuorukainen kainaloosi? ♥

Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.

Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.