Synkästä menneisyydestäni huolimatta olen ystävällinen, iloinen ja rauhaa rakastava koira. Etsin kotia, jossa on kokemusta laumanvartijakoirista ja jossa voin ottaa takasin sitä hyvää koiranelämää, jota minulle ei koskaan edellisessä kodissa annettu. ♥
Olen saanut oman kodin 11.2022 ♥
Minut haettiin kodistani, tai tarkemmin ottaen ladosta, johon minut oli alle metrin pituiseen ketjuun kytketty omien jätösteni keskelle puolustamaan sitä vähäistä, mitä oli vartioitavaa. Osoitin kuitenkin lojaalisuutta viimeiseen asti isäntäämme kohtaa, joka kuulemma oli minut pentuna varta vasten Puolasta asti hakenut. Rotukoira kun olen. Vaikka isäntämme oli saattanut meidät koirat todella pahaan jamaan, ei hän läpipaha ollut. Ennen kaikkea ymmärtämätön ja kyvytön meistä huolehtimaan. Sen verran hän meistä kuitenkin välitti, että ymmärsi antaa meidät pois.
Tarhan väki ei oikein tiennyt mitä ajatella isosta ja reviiriään puolustavasta laumanvartijakoirasta ensi kertaa kohdatessamme. Rehellisesti sanoen, en minäkään tiennyt mitä minun tulisi ihmisistä ajatella. Vaikka Podhalanski – rodulle tyypilliseen tapaan olen rauhallinen ja rakastava koira, on menneisyydessäni sattunut ikäviä asioita, jotka vaikuttavat siihen, että pelkään edelleen äkillisiä liikkeitä tai kovia ääniä. Olen kuitenkin alkanut ymmärtämään, ettei kukaan halua enää satuttaa minua. Olenkin äärimmäisen kiltti, mutta herkkä jätti. ♥
Vaikka olen edelleen reilusti alipainoinen koira (minun tulisi olla ainakin 15 kg painavampi), olen käynyt tässä lyhyessä ajassa läpi varsinaisen muodonmuutoksen. Katso vaikka kuvat ja videot alla. Kerrothan, jos kaipaat suuren, mutta myös suurta huolenpitoa kaipaavan halinallen kotiisi. Tässä minä nyt olisin, niin valmiina kotikoiraksi, kuin tässä vaiheessa vain voi olla.
Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta, kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.
Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.