Bulkute

Sukupuoli:

Syntymäaika: 02.2017

Koko: n. 55 cm, 21 kg

Kotimaa: Liettua

Tarha: Mazas Draugas, Panevezys

Sijainti: Omassa kodissa

Kotiutunut: 07.2021

4.3.2022

Minulla on suuri sydän ja tarhalla sanovatkin, että minuun ei voi olla rakastumatta, kunhan pääse minuun tutustumaan.

Olen saanut oman kodin 07.2021 ♥

Olen äitikoira Bulkute ja näille sivuille tulee myös jälkeläiseni Dingo ja Blicas. Asuimme kaikki yhdessä aika hurjan näköisellä pihalla. Minä olin äitikoirana kaikkein rohkein. Olen energinen, iloinen, rakastan ihmisen huomiota. Menneisyyden möröt näkyvät siinä, että menen piiloon jos ihmiset korottavat ääntään. Mitä muuta minusta tiedetään tähän asti? Olisin ehkä parempi ainoana koirana, olen vähän diiva ja haluan kaiken huomion itselleni, sanon herkästi pahan sanan muille koirille. Olen tiettävästi metsästänyt siilejä ja kissatkin ovat minulle ehkä enemmän riistaa kuin ystäviä. Lapsien pitäisi olla isompia ja rohkeita, olen iso, energinen ja raju rakkaudessani.

Meidän pihan vieressä eräs oikein ihana naisihminen säilytti traktoreitaan. Nainen oli maanviljelijä ja oikein fiksu sellainen. Ensin hän luuli, että tila, jossa asuin oli autiotila, mutta kun hän kävi paikalla katsomassa traktoriaan useamman kerran, hän huomasi, että pihalla oli kovasti sairas mies, hänen äitinsä ja kolme koiraa ulkorakennuksissa. Lehmä pellolla ja lehmän vasikka ketjussa sidottuna ulkorakennuksen sisällä. Mies oli alkoholisti ja hän oli menettänyt puhekykynsä ja tasapainonsa sydänkohtauksessa. Ei sähköä, ei juoksevaa vettä. Surkeuksien surkeus. Minut pelastettiin täältä ensimmäisenä kesäkuussa 2020, koska olin rohkein ja minut oli helpoin viedä pois. Dingo ja Blicas olivat piilossa ja heidät saatiin tarhalle vähän myöhemmin.

Lisää uutisia tarhalta

Täällä minä tarhalla etsin vielä sitä omaa kotia.
Olen edelleen hieman ujo, johtuen todella rajoittuneesta aikaisemmasta elämästäni. Rakastan omaa ihmistä ja kiinnyn kunhan tutustun. Minulla menee vielä aikaa luottaa ihmisiin, mutta tiedän että ajan kanssa se panee.
Minä rakastan pitkiä lenkkejä luonnon helmassa. Uusiin asioihin tutustuminen on mahtavaa, vaikka välillä toki hieman jännittävää, mutta intoa on paljon. Olen asunut aina ulkona ja siksi mm. sisäsiistiksi opettelu on ensimmäisiä asioita mitä tulee harjoitella, kun pääsen omaan kotiin ja ylipäätään sisällä asuminen.
Odotan innolla, että voimme yhdessä opetella leikkimään, luottamaan ihmisiin ja nauttimaan elämästä kaikilla aisteilla.


Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta, kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.

Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.