19.4.2024

Minä olen Chiu, tällainen hieman Ransua muistuttava kaveri, jonka sydän on ehdottomasti täyttä kultaa. Tarhan ihmisten mielestä olen oikein suloinen ja ystävällinen kaveri, joka nauttii pitkistä kävelyistä ja huomiosta. Minulla olisikin paljon tarjottavaa jollekin ihanalle perheelle ja suurin unelmani onkin löytää oma koti. Olisiko sinun luonasi paikka tällaiselle ihanalle isolle harmaahapselle? ♥


Tarinani alkaa siitä, kun eräänä päivänä ihmiset ottivat yhteyttä tarhalle ja kertoivat, että koira kuljeskelee vapaana Švenčionysissa. Se koira olin minä, Chiu, ja niin alkoi elämäni tarhalla. Eräs perhe vastasi tarhan laittamaan ilmoitukseen minusta, että kuulun heidän isoäidilleen. He sanoivat kuitenkin, etteivät halua ottaa minua takaisin, koska olin kuulemma liian voimakas koira heidän isoäidilleen. Niin minä sitten jäin tänne tarhalle, ja ehkä lopulta parempi niin, onhan minulla nyt mahdollisuus löytää koti sieltä luvatusta maasta, Suomesta.

Täältä Liettuasta en ole tosiaan onnistunut löytämään kotia ja olen kovasti sitä pohtinut, miksi asia on näin. Se johtuu varmaan osittain siitä, että Liettuassa, erityisesti täällä Utenan maakunnassa, ihmiset haluavat pitää suuret koirat ulkona. Olen kyllä suuri koira, mutta olen ansainnut kaiken ihmisen rakkauden ja huomion, eikä minusta ole pihalla ketjun päässä eläjäksi. Olen erittäin suloinen ja ystävällinen, eikä minulla ole havaittu täällä tarhalla toistaiseksi mitään huonoja tapoja. En reagoi muihin koiriin, en hauku enkä ole vihainen. Siitä ei tosin ole varmaa tietoa, voisinko elää muiden koirien kanssa, tätä kun ei ole tarhalla kokeiltu suuren kokoni vuoksi. Sopisinkin siis luultavasti parhaiten kotiin, jossa saan olla ainoa koira tai sitten elää ystävällisen ja tasapainoisen narttukoiran kaverina.

Aina silloin, kun pääsen täällä tarhalla kävelylle, kävelen oikein mukavasti, enkä vedä hihnasta. Nenäni kuitenkin vie minua ja rakastan haistella kaikkea, jolloin keskittymiseni ihmiseen herpaantuu helposti. Uskon kuitenkin, että tämä voi muuttua, kun pääsen päivittäisille kävelyille ja saan mahdollisuuden sitoutua ja harjoitella ihmisen kanssa. Minulla ei ole havaittu tarhalla mitään suurempia pelkoja erilaisia asioita kohtaan ja uskon voivani elää myös kaupunkiympäristössä. Kuten sanottu, olen kuitenkin kookas kaveri ja tarvitsen kodin, jossa minulla on tilaa, joten pieneen yksiöön minusta ei luultavasti ole asumaan.

Minusta saa varmasti ajan ja kärsivällisyyden kanssa mitä parhaimman elämänkumppanin. Olen jo kyllästynyt odottamaan täällä tarhalla ja toivon kovin, että voittaisin pian jättipotin ja löytäisin oman perheen. Mitä sanot, oletko valmis ottamaan elämääsi 38 kilon edestä rakkautta? ♥

Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä, kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon, muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira, kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.

Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.