19.2.2023

Hei! Olen Ciangas senioripappa. Etsin loppuelämän kotia täältä Pyhätunturilta käsin. Pääsisinkö sinun kainaloosi köllöttelemään?

Meitä useampia huskeja matkusti tänne Pyhätunturille helmikuussa 2023 ajatuksena, että josko meistä olisi vaikka vetokoiriksi. Minä ja Baksas emme kuitenkaan oikein soveltuneet tuohon hommaan. Seuraavassa kotihoitaja kertoo minusta enemmän:

”Ciangas on asunut sekä urosten että narttujen kanssa tähän mennessä hyvin, mutta ei pidä koirista, jotka ovat kovin vilkkaita. Ärsyyntyy vauhtiveikoista ja pyrkii silloin komentamaan muita. Sopisi rauhallisen koiran kaveriksi parhaiten. Hyvätapainen, ihmisille kiltti ja rohkea, rauhallinen, hakee mielellään huomiota. Helppo käsitellä, on hieman itsenäinen, mutta ei ongelmallinen. Ciangaksessa näkyy jo ikä, jonka vuoksi emme ole valjastaneet. Ciangas nauttii hihnakävelyistä ja sopisi varmasti lemmikiksi ja rakastetuksi perheenjäseneksi kevyeen liikuntaan.”

Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä, kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon, muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira, kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.

Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.