Toffeen värinen turkki, syvät suklaasilmät ja maailman suloisimmat luppakorvat. Se olen minä, Ciolis.
Päädyin tänne Mazas Draugasin tarhalle, kun minut ja monta ystävääni otettiin huostaan maatilalta, jossa meitä koiria oli aivan liian paljon yhden ihmisen huolehdittavaksi. Osa uudelleensijoitukseen tulleista ystävistäni on jo ehtinyt löytämään uuden kodin joko Liettuasta tai Suomesta: Hoitajani ovatkin sitä mieltä, että nyt olisi myös minun aikani jatkaa matkaani tarhalta omaan loppuelämän kotiini.
Hoitajani kuvailevat minua todella rauhalliseksi, ystävälliseksi ja kiltiksi pojaksi. Tosin –kuten monet muutkin koirat– myös minä olen melkoisen ujo uusissa paikoissa ja uusien ihmisten seurassa. Tarhan työntekijät ovat kuitenkin varmoja, että luottamukseni ihmisiin tulee merkittävästi kasvamaan, kunhan löydän oman rakastavan ihmiseni, kehen pystyn tukeutumaan tilanteessa kuin tilanteessa.
Luulen, että sopisin hyvin kotiin, jossa olisi melko rauhallinen asuinympäristö ja josta olisi lyhyt matka ihanille lenkkeilyreiteille. Tulen todella hyvin toimeen toisten koirien kanssa, joten voisin myös hyvin sopia perheeseen, jossa olisi jo valmiiksi yksi mukava karvakorva toivottamassa minua tervetulleeksi perheeseen – Tämä ei kuitenkaan ole välttämätöntä.
Ennen kaikkea toivon tulevalta perheeltäni kärsivällisyyttä, ymmärrystä ja sylitolkulla ehdotonta rakkautta: Kotiutumiseni uuteen paikkaan ja uusiin ihmisiin voi kestää monen teikäläisen kaksijalkaisten mielestä tuskastuttavankin kauan, joten hermot ja maltti saattavat joutua kanssani koetukselle kerran jos toisenkin. En halua joutua vaihtamaan kotiani enää toista kertaa elämässäni, joten olisi ehdottoman tärkeää, että seuraava talo mihin astun olisi sellainen, jota voisin turvallisin mielin kutsua omakseni koko loppuelämäni ajan. ♥