Etusivu / Adoptio / Kotiutuneet / Cipsas nyk. Sipsi

24.11.2022

Hei, olen energinen, aktiivinen ja leikkisä nuorukainen nimeltäni Cipsas. Toiveenani on löytää loppuelämän rakastava ja aktiivinen koti sieltä Suomesta ♥

Terveisiä kotihoidosta 24.11.2022

Kyllä minua nyt koetellaan. Luulin taas päässeeni loppuelämän kotiin, mutta sitten ne uudet ihmiset totesivat, että heillä ei ole riittävästä voimia vastata minun energian tarpeeseeni. Olen nuori kaveri, tottakai olen energinen, mutta hyvässä mielessä.

Löytyisipä minulle nyt se loppuelämän koti. Lupaan antaa mielettömästi rakkautta ja ulkoiluttaa ihmisiä paljon. Tykkään leikkiä toisten koirien kanssa, joten samankaltainen energiapakkaus kaveriksi ei olisi ollenkaan pahitteeksi.

Terveisiä kotihoidosta 29.10.2022

Tulin Suomeen 15.10.2022 uuteen kotiin, mutta valitettavasti energisyyteni oli perheen seniorikoiralle liikaa. Niinpä siirryin kotihoitoon odottamaan sitä uutta ihan loppuelämän kotia. Kotihoidossa olen saanut leikkiä perheen toisen energisen nuoren koiran kanssa ja jumpe, että meillä on kivaa. Vaikka olen tosi leikkisä, osaan sisällä myös rauhoittua. Tulen toimeen kaikkien muidenkin kotihoitopaikan koirien kanssa, enkä provosoidu, vaikka se yksi pikkusintti yrittää minua provosoida.

Olisiko sinulla tarjota kaltaiselleni iloiselle ja engergiselle kaverille kotia?

Tarhalla ollesaani

Minut löydettiin vaeltelemasta yksin metsässä. Sieltä päädyin sitten tänne Penkta Kojan tarhalle.

Olen energinen, aktiivinen ja hyvin leikkisä nuorukainen. Rakastan niin aikuisia kuin lapsiakin. Olen saanut asustella sijaisperheessä, joten olen jo ehtinyt oppimaan talon tavoille ja sisäsiistiksi. He kehuvatkin minua erittäin suloiseksi ja kaikin puolin ihanaksi hauveliksi.

Tulen myös oikein hyvin toimeen muiden koirien kanssa. Siten uudessa loppuelämän kodissani minua voisi olla odottamassa toinen koirakaveri. Jos kaipaat kotiisi lisää energiaa, iloa ja rakkautta, käy täyttämässä adoptiohakemus ♥