Eksyin erään perheen omakotitalon pihalle ja linnoittauduin sinne. Kivat ihmiset, hyviä namipaloja. Perhe ei ollut suunnitellut koiran hankintaa, joten he alkoivat etsiä omistajiani. He soittivat tarhoille, laittoivat ilmoituksia sosiaaliseen mediaan, kyselivät naapureilta tietoja. Kotimaassani Liettuassa on useita Facebook-sivustoja, joissa ilmoitellaan löydetyistä karkulaisista. Kaikilla sivustoilla on useita kymmeniä koiria päivittäin. Kyllä meitä vielä riittää, tarkoitan koiria, joilla on huonot omistajat. Koiria, joita pidetään ulkona ilman rakkautta ja hoivaa ja me joskus vaan kyllästytään elämään ja lähdetään kylille hajujen perään.
Ehkä noin puolesta tapauksista omistajat löytyvät, me loput lähdetään tarhalle heti, kun tarhoilta vapautuu paikka. Mikäs se sanonta on, vieraat ja kala alkavat haista tarpeeksi pitkän vierailun jälkeen. Niinpä minäkin lähdin tästä pihalta tarhalle.
Tulen toimeen muiden koirien kanssa. Täällä tarhalla työntekijöiden lapset ovat ihastuneet minuun ja me leikitään ja lapset ulkoiluttaa minua. Kun minulle oikein lepertelee, niin osaan hymyillä hassusti. Se on supervoimani.