Minun tarhallani on ihan oikeita työntekijöitä. Ei pelkästään vapaaehtoisia. Parinsadan koiran laitosta ei voisi pyörittää pelkästään vapaaehtoisten varassa. Liettuassa on sellainen hieno systeemi, jossa jokainen työntekijä tai yritys voi kohdistaa 1,2 % veroistaan jollekin voittoa tavoittelemattomalle yhdistykselle, kuten koiratarhalle. Näillä verorahoilla voidaan suunnitella tarhan budjettia ja maksaa palkkoja.
Tarhojen isoimmat kulut ovat eläinlääkärinkulut, meitä koiria kun tulee tarhalle tosi huonoista olosita ja tosi sairaina. Sen takia minun tarhallani on oma eläinlääkärinasema ja peräti kolme eläinlääkäriä töissä ympäripyöreitä päiviä. Koirat saavat näin heti apua ja eläinlääkärinkulut ovat alhaisemmat kuin jokaisen koiran vieminen eri eläinlääkärinasemille.
Tuo oli nyt vähän ylimääräistä jutustelua, mutta minähän olen erittäin sosiaalinen ja seurustelevainen pikkukoira. Mitä minä oikeasti yritän sanoa on se, että nämä tarhan työntekijät eivät suinkaan vaan pyöri täällä tarhalla ja pese koiranhäkkejä. Vaikka sekin on meille koirille maailman tärkein työ. Puhdas häkki, namiruokaa, rapsutuksia ja päivittäinen ulkoilu. Sen lisäksi nämä työntekijät ovat tosi aktiivisia koirien pelastamisessa. Ihmiset tuovat tarhalle löytämiään koiria tai omia koiriaan, puhelin soi lakkaamatta, mutta sekään ei riitä, vaan vielä senkin lisäksi nämä tytöt ajelevat ympäriinsä etsimässä hylättyja koiria. On se ihmeellistä, miten monta tuntia näiden ihmisten päivässä on. Ainakin 50 tuntia.
Työntekijät tietävät, missä päin on ongelmapihat, joissa omistajien koirat lisääntyvät holtittomasti ja omistajat ovat ikävän aggressiivisia. Näillä pihoilla käydään vaikka vuosi toisensa jälkeen, kunnes kaikki koirat saadaan steriloitua ja parhaassa tapauksessa pois omistajilta. Työntekijät ajelevat maaseudulla ja etsivät ongelmapihoja. Autiotaloja, joiden pihalle on jätetty koira yksin asumaan.
Nyt ollaan jo lähempänä minun tarinaani. Minun tarhalla on sopimus parin maaseudun kunnallisen tarhan kanssa. Syrjäseudun pikkutarhoilla ei ole oikein hyviä perheitä, jotka hakisivat koiria adoptioon. Heillä ei ole rahaa, tiloja. Siksi lainmukaisen 14 päivän säilytysajan jälkeen meidät koirat pitäisi lopettaa. Kukaan täällä Liettuassa ei enää halua tehdä sitä. Siksi meitä ylijäämäkoiria sijoitetaan muille tarhoille. Minun tarhalta ajetaan joka kuukausi sinne pikkukunnan tarhalle hakemaan koiria, joiden aika on jo täynnä ja lähtö edessä.
Ta-daa! Sellainen koira minä olen. Maaseudun hylätty koira, joka viipyi sallitun 14 päivää pikkukunnan tarhalla ja minulle sanottiin, että nyt olis aika levittää siivet ja lentää pois. Minut haettiin pois tälle yksityiselle tarhalle ja nyt voin ihan rauhassa etsiä omaa kotia.
Sopisin vaikka millaisen perheen arkea ilostuttamaan.