26.4.2022

Hei, olen nuori hurmuri nimeltäni Cosmo, ja etsin tositarkoituksella ikiomaa kotiani ja rakastavaa perhettä ♥

Aiemmat omistajani eivät jostain käsittämättömästä syystä halunneet enää pitää ja huolehtia minusta, joten niinpä he toivat minut tänne Penkta Kojan tarhalle.

Hoitajani täällä tarhalla ihmettelevät miten joku voi luopua minusta, olenhan mitä suloisin ja ystävällisin hauveli. Nuorukaisena olen todella aktiivinen ja leikkisä. Minua on kehuttu myös älykkääksi, uteliaaksi ja rohkeaksi. Rakastan saada olla ihmisten huomion keskipisteenä paijattavana ja rapsuteltavana. Toiset koirat ei jaksa kiinnostaa minua yhtä paljon kuin ihmiset. Niinpä useimmiten vain kohteliaasti nuuhkaisen ohimennen tai ohitan pysähtymättä.

Sopisin monenlaiseen kotiin, mutta mieluusti olisin se ainoa nelijalkainen perheessä, että saisin jakamattoman huomion osakseni rakastamiltani ihmisiltä. Voisitko sinä tarjota minulle sellaisen kodin loppuelämäni ajaksi ♥