18.10.2022

Olen Daikiris, suloinen, ystävällinen ja leikkisä koiruus omaa kotia vailla ♥

Synnyimme koiratarhalle minä ja sisarukseni Vesperis, Margarita, Martinis, Kolinsas. Koska ihmiskontaktini ovat olleet vähäiset, saatan välillä ujostella. Rakastan kuitenkin ihmisiä ja aivan eritysesti lapsia. Olen varsin hyväntahtoinen ja hellyydenkipeä kaveri ♥

Olen koko pienen ikäni elänyt koirien ympäröimänä, siksi tulen hyvin toimeen muiden koirien kanssa. Katso vaikka videosta alta.

Voisin sopia monenlaiseen kotiin, esimerkiksi lapsiperheeseen. Muistathan kuitenkin, että olen nuori ja energinen koira ja minulla riittää virtaa vielä moneksi vuodeksi. Olisi hienoa, jos minulla olisi kokeneempi koira kotona, josta voisin ottaa mallia ja saada itsevarmuutta. Uskovat, että minusta tulee vielä kelpo kotikoira, kunhan omistajani jaksavat hieman työskennellä kanssani.

Nyt olisin valmis uuteen seikkailuun omaa kotia kohti ♥