Eipä täällä tarhalla kukaan ole säästynyt suukoiltani. Ei uskoisi, mistä hurjasta kaatopaikasta minut pelastettiin syyskuussa.
Tänä syksynä kotimaatani Liettuaa on järisyttänyt uutiset sadoista pentutehtaista, joihin vihdoin päästiin poliisin ja viranomaisten kanssa pelastamaan koiria. Minun pentutehtaani oli Marijampolen kaupungissa ja alueella oli yli 70 erilaista koiraa, jotkut kuolleina, jotkut sisällä, jotkut ulkona. Muka ”toyterriereitä” muka ”huskeja”, muka ”berhardilaiskoiria”. Niin kauan, kun ihmiset ostavat ”rotukoiran ilman papereita” ilmoituksen perusteella tietämättä mistä koira on tullut ja näkemättä äidikoiraa tai koiran kotia, niin voin todistaa, niin kauan tuet hirvittävää koirilla rahastamista ja suoranaista kiduttamista.
Meidät vietiin kaikki eri tarhoille tuolta pentutehtaalta ja siitä alkoi taistelu meidän puolesta oikeudessa. Omistajamme halusi meidät takaisin. Lait ovat huonoja, ne eivät oikeuta ottamaan koiria pois omistajaltaan, ellei koiran henki ole välittömässä vaarassa. Tarhamme taisteli puolestamme, ruokki meitä, hoiti meitä, rokotti, madotti, steriloi, rapsutti, rakasti. Sitten onneksi omistajamme suostui allekirjoittamaan todistuksen, jolla hän luovuttaa meidät koira tarhoille.
Iso taistelu on vielä edessä, eli eläinsuojelulakeja pitää muuttaa.
Minä Daisy-tyttönen olen onnellisen tietämätön kaikesta tuosta päänsärystä, joita ihmiset saavat puolustaessaan oikeuksiani onnelliseen elämään koirana. Olen kuin kutistunut husky, minihusky, pöyhkeä satukirjan taikaolento. Olen ihana. Mikä on ihaninta, olen selvinnyt hurjasta elämästäni positiivisena ja onnellisena koirana. Ihme.
Olen eläinlääkärien lempipotilas, koska kestän ihan kaikki toimenpiteet hiljaa ja kärsivällisesti ja hymy naamassa. Muiden koirien suhteen leikin olevani kovis, joten tarvitsen vähän sosialisointia.