Asun tarhalla muiden koirien joukossa samassa häkissä, mutta en leiki muiden koirien kanssa. Istun omassa nurkassani, kohteliaana, hiljaisena. Tarkkailen uutta elämääni ja mietiskelen syvällisiä.
Täytyy myöntää, että aluksi ihan tärisin stressistä täällä tarhalla. Paljon melua, paljon koiria.
Eksyin erään perheen pihalle kuin tyhjästä. Todennäköisesti olen ollut jonkun perheen pihakoira ja lähtenyt karkuun yksinäistä ja pitkästyttävää elämääni. Tällä perheellä oli useita omia koiria ja ottivat minut heti hoitoonsa ja rakastuivat ihanaan, pehmeään, arvokkaaaseen olemukseeni. Valitettavasti ihan alusta lähtien he tiesivät, että talo oli jo täynnä koiria ja minun olisi parasta löytää oma koti. Paljon kyyneleitä, kun he toivat minut tarhalle lokakuussa 2020. ”Löytäkää Dakotalle paras mahdollinen koti”, sanoi perhe. Siksi olen täällä sivuilla.
Tarhalla olen oppinut kulkemaan remmissä ja nauttimaan ihmisen seurasta. Minut voi vaikka laittaa solmuun, olen helppo käsitellä. Mutta kuten tytöt sanoivat, odotan omaa perhettä, jossa luonteeni voi avautua, rohkaistun, opin luottamaan ihmiseen ja iloitsemaan elämästä. Minusta saa hyvän koiran. Ja kauniin, olen kuin pörröinen minikokoinen saksanpaimenkoiramixi.