8.1.2023

Rauhaa rakastava rusinasilmä etsimässä loppuelämän kotia. ♥

Minut löydettiin kadulta säntäilemästä päämäärättömästi. Liettuassa on edelleen tapana pitää maalla, myös kaupungeissa koiria vapaana. Monella koiralla on jonkinmoinen paikka, jota myös kodiksi saatetaan kutsua, mutta lähtökohtaisesti Liettuassa koirien olot eivät ole vertailukelpoisia Suomen oloihin. Olenkin kuullut, että kodin saaminen sieltä Suomesta on kuin lottovoitto liettualaiselle koiralle.

Mikäli minulla on joskus ollut omistaja, ei hän ilmestynyt minua koirasuojasta etsimään. Niinpä pääsin tähän adoptioprosessiin mukaan, mikä ikinä se sitten onkaan.

Luonteeltani olen rakastava ja rauhallinen.  Siisti ja söpökin olen, mutta rescue-koiralle tyypilliseen tapaan vartioin resursseja, pääasiallisesti ruokaa muilta koirilta. Muissa tilanteissa olen ystävällinen muille koirille.  Tämä ruokaresurssin vahtiminen voi säilyä vielä pitkään, ennen kuin ymmärrys siitä, että ruokaa todella tulee jatkossakin, on saavutettu.

Olen ystävällinen kaikille ihmisille, mutta hoitajani arvioivat, etten soveltuisi perheeseen, jossa on pieniä lapsia, sillä äkkinäiset liikkeet huolettavat minua.

Olisiko sinulle tällaiselle rauhaa rakastavalle seniorille tarjota loppuelämän koti? ♥

Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.