6.4.2022

Veljeni Blicas ja Tonny asuvat jo Suomessa ja tiedättekö mitä, heillä menee ihan hyvin uusissa perheissä. Siksi minäkin tulen näille sivuille ja porukan mielestä minustakin tulee upea kotikoira.

Viime heinäkuussa Pet Rescue Finlandin vapaaehtoisia tuli kotimaahani Liettuaan katsomaan, miten me maalaiskoirat eletään. Ne oli kuullut kaikenlaisia juttuja siitä, että täällä on paljon koiria, jotka tarttis apua ja se oli ihan meidän onneksi. Meitä oli kolme tällaisella rähjäisellä pihalla, minä, äiti Bulkute ja veljet Blicas ja Tonny. En osannut haaveilla muusta koiranelämästä kuin pimeä ulkorakennus ja ketju. Pelkäsin kaikkea ihan hurjasti.

Meidän pihan vieressä eräs oikein ihana naisihminen säilytti traktoreitaan. Nainen oli maanviljelijä ja oikein fiksu sellainen. Ensin hän luuli, että tila, jossa asuin oli autiotila, mutta kun hän kävi paikalla katsomassa traktoriaan useamman kerran, hän huomasi, että pihalla oli kovasti sairas mies, hänen äitinsä ja kolme koiraa ulkorakennuksissa. Lehmä pellolla ja lehmän vasikka ketjussa sidottuna ulkorakennuksen sisällä. Mies oli alkoholisti ja hän oli menettänyt puhekykynsä ja tasapainonsa sydänkohtauksessa. Ei sähköä, ei juoksevaa vettä.

Pet Rescue Finlandin vapaaehtoisia itketti meidän pihalla. Sääli ihmisiä, sääli koiria, sääli lehmiä. Sääli elämän surkeutta ja sitä, että tällaista löytyy vain päivän ajomatkan päästä Suomesta.

Minut oli viety pois tästä pihasta ensimmäisenä, kesäkuussa ja pääsin kotihoitoon. Minä olen veljeksistä nyt viimeinen kodinetsijä ja ehkä meistä kaikista haastavin. Mutta en ollenkaan mahdoton tapaus.