Tämä on dobermanni, sanoi omistajani, kun toi minut tarhalle. Rotukoira muka. Mitään papereita minulla ei ole, joten olen varmaan torilta ostettu ”muka dobermanni” tai hämäräperäisen kasvattajan ”dobermanni ilman papereita”. Että olisin halvempi rotukoira. Varmuuden vuoksi, ennen kuin haaveilet minun adoptointijuttua, niin katso dobermannin rotukuvaus. Emme halua, että haaveilet Skodasta ja saat Ferrarin. Jos ymmärrät, mitä tarkoitan.
Olin asunut perheessäni jo neljä vuotta ja sitten päädyin tarhalle. Olin perheessä pihankoristus, vahtikoira, koira-aitauksen haukkuja. Emme tiedä, kuinka paljon perheeni vietti kanssani aikaa. Joka tapauksessa, kun perheeseen syntyi vauva, niin haukkumiseni häiritsi perhettä. Haukuin liikaa. Sinäkin haukkuisit, jos asuisit yksin, erillään laumasta, pihan perällä jossain kopperossa.
Minut voi vaikka laittaa solmuun. Rakastan miehiä myös. Se kannattaa mainita, koska kummallisen usein me tarhakoirat vähän pelätään miehiä. Minulla ei varmaan ole mitään huonoja kokemuksia ihmisestä, minua ei ole lyöty tai potkittu. Minut on vaan unohdettu.
Toiset koirat on minulle vähän vaikea juttu. Olisin onnellisempi ainoana koirana sellaisessa perheessä, joka ei ainakaan ihan aluksi haaveilisi koirapuistokäynneistä ja koirakavereista.
Tarha on minulle vähän stressaava paikka. Painoni oli 34 kg kun tulin, nyt olen laiha 24-kiloinen koira. Tarvitsisin oman kodin.