25.9.2022

Olen Dodo, erittäin ystävällinen ja hellyydenkipeä koirankuonolainen valmiina kellahtamaan kainaloon (ja pysymään siellä) ♥

Löydyin kadulta, eikä kukaan ole sen koommin minua tarhalta kaipaillut. Siispä on aika kääntää kuono kohti tulevaa, katsoa tähtiin ja toivoa, että hartain toiveeni vihdoin täyttyisi omasta kodista ja lämpimästä kainalosta. Olenkin melkoinen kainaloinen, katso vaikka videosta.

Tarhalla hellyydenkipeyteni on hieman huvittuneena huomattu, sillä rakastan ihmisiä, siis aivan kaikkia, erityisesti lapsia. Arvion mukaan olen ollut ennen perhekoira ja sellainen haluaisinkin olla. Olen myös hieman Utelias Uuno, valmiina auttamaan kaikissa arjen askareissa.  Tulen hyvin toimeen muiden koirien kanssa.

Olen aktiivinen koira, mutta samalla osaan rauhoittua hyvin. Oli kyseessä kierros korttelin tai Euroopan ympäri, olen valmis seikkailuun. Kompaktina pakettina jälkimmäinenkin onnistuu, sillä kokoiseni pieni koira mahtuu vallan mainiosti vaikkapa lentolaukkuun. Tärkeintä minulle on kuitenkin oman ihmisen hyväksyntä, huolenpito ja halaukset ♥

Olisiko siellä Suomessa minulle lämmin syli odottamassa?