Tulin tarhalle elokuussa ja kaikki tarhan tytöt huokaisivat harmissaan. Rotukoiran näköinen otus. Tytöt tiesivät mitä tapahtuisi, kun kuvani laitettaisiin tarhan sivuille kotia etsivänä koirana. Puhelinlinjat olisivat tukossa seuraavat kolme päivää. Kaikki ihmiset haluavat rotukoiran, vaikka koira ei sellainen ihan olisikaan. Tarhalla on yli kaksisataa koiraa, mutta ei ne kelpaa, kaikki ihmiset haluavat rotukoiran näköisen otuksen.
Ongelma tässä on se, että tarhan porukoilla on lähes mahdotonta löytää se parhain mahdollinen koti minulle niiden kaikkien puhelinsoittojen joukosta. Ihmiset, jotka haluavat rotukoiran näköisen otuksen, yleensä valehtelevat korvat heiluen. ”Ai, ette anna koiria ulkokoiriksi, ei tietenkään, koirat asuu meillä sisätiloissa.” Iso valhe. ”Ai, koira annetaan vain steriloituna, eikös se ole vähän harmi, noin hienon koiran pilaamista. Emme me teetä pentuja, ihan varmasti.” Iso valhe.
Yleensä ihan parasta on, kun rotukoiran näköinen otus menee tarhan oman henkilökunnan tutuille tai muiden kontaktien kautta hyville koiranomistajille. Julkista ilmoitusta meistä ei tehdä kotimaassamme. Ihan paras juttu minulle olisi, jos koti löytyisi Suomesta. Se olisi meikäläisen lottovoitto. Suomessa tuskin kukaan pitää mäykkymixejä ulkona ketjussa kiinni pihanperällä. Harvemmin. Jos ollenkaan.