1.4.2022

Olen hellä, älykäs ja opin nopeasti uusia juttuja.

No, nyt saivat minut vihdoin kiinni!
Olen pakoillut näitä eläinsuojeluihmisiä äitini kanssa monta kuukautta. Äitini ei luota ihmisiin yhtään ja on aina tosi vihainen, kun niitä tulee pihalle ja sitten juoksee metsään piiloon. Me asumme sellaisessa puoliksi autioituneessa talossa huumeista riippuvaisen ihmisen seurana. Tänne taloon on tosi vaikea päästä, olemme pienen kylän ulkopuolella ja taloon johtaa parin kilometrin metsäpolku. Äitini onnistuu kuitenkin aina löytämään jostain poikaystäviä ja on saanut jo pari pentuetta. Me pennut sitten kulkeudumme kylille ja olemme kaikkien tiellä. Eläinsuojeluihmiset eivät vain millään onnistu saamaan äitiäni kiinni, että voisivat hänet leikkauttaa. Äitini ehti opettaa minullekin sata ja yksi keinoa paeta ihmisiä, mutta jotenkin nyt epäonnistuin.
Minut vietiin väliaikaiseen hoitoon sellaiseen perheeseen, jossa on viisi lasta ja ihan kiltit aikuiset. He ovat aikaisemmin hoitaneet sellaisia koiria kuin Slepse, Majus ja Dzekis, jotka saivat kodin Suomesta. Slepse on muuten minun sisko. Sitten minun isosisko Norakin on Suomessa. Minä olen kuulemma aika samanlainen kuin Nora. Älykäs ja viekas kuin kettu. Nämä ihmiset kyllä tykkäävät minusta hurjan paljon. Saan paljon silityksiä ja he odottavat innolla, millainen koiruus minusta kuoriutuu, kun totun ihmisen huomioon.

Lisää uutisia

Minusta on kasvanut kaunis nuori koira. Olen reipastunut hurjasti täällä kotihoidossa löytöni jälkeen. Asun siis maaseudulla ihanassa perheessä, jossa on myös 5 lasta. Tulen hyvin juttuun kaikien kanssa, myös kissojen. Olen vielä vähän ujo, mutta todella kiltti ja älykäs.

Siskoni Slepse asuu myös Suomessa ja nyt minä olisin myös ihan valmis uuteen kotiin.

Lisää uutisia

Minä olen jo 1-vuotias ja asunut tarhalla/kotihoidossa koko ikäni. Minulla on jo oma hieno microsiru ja olisin ihan valmis omaa perheeseen. Olan kasvanut kauniiksi keskikokoiseksi nuoreksi tytöksi. vähän ujoine ja rauhallisine luonteineni.
Tykkään touhuta lasten kanssa ja täällä kotihotellissa niitä onkin seuranani 5 ihan vauvasta teiniin. Tulen toimeen ihan kaikkien ihmisten, lapsien, kissojen ja koirien kanssa.