Etusivu / Adoptio / Kotiutuneet / Drasute nyk. Luna

17.3.2022

Hoitajamme olisi tosi onnellinen, jos edes joku meistä saisi hyvän kodin Suomesta. Siksi minä nyt tulen ensimmäisenä ja rohkeimpana esittelemään itseäni.

Kyllä ne työmiehet ihmettelivät, kun kaivoivat kuoppaa pellon reunassa. Syvällä maan sisällä istuimme me, luolapennut, autuaan tietämättöminä siitä, että koiran pitäisi olla ihmisen paras ystävä. Meidän äitimme on alueen villikoira, ihmeellisen fiksu ja nopsa tyttö, joka vilahtaa kuin varjo talojen pihoilla ja varastaa ruokaa, synnyttää pentuja peltojen laitaan. Pentuja, joiden kohtalo on useimmin kuolema. Meitä siis onnisti.

Työmiesten sydän oli pelkkää kultaa, kun he hellän varovasti vetivät meidät ulos luolasta ja soittivat paikalle eläinsuojeluihmiset. Neljä meistä pelastettiin ja miehet tietävät, että yksi pentu ja äitikoira ovat jossain lähistöllä piileskelemässä.

Paikallinen aktivisti rakensi meille ihan oman aitauksen ja hän istuu siellä pari tuntia päivässä meidän kanssa opettamassa meille, että ihminen on hyvä ja kiltti. Kesän lopun peltotyöt on kiivaimmillaan ja mies joutuu tekemään pitkää työpäivää. Silti hän ehtii luoksemme ihan joka päivä. Vaimo on jo alkanut ihmetellä, mihin mies katoaa tuntitolkuiksi eikä meinaa uskoa tarinaa pienistä koiranpennuista.

Eräänä päivänä täällä kävi yksi suomalainen täti, joka halusi myös sanoa meille moikka. Emme halunneet tulla ulos koirankopista ollenkaan ja siinä meni melkein tunti kun hoitajamme vihdoin houkutteli meidät vieraskoreiksi. Sitten olimmekin yllättävän rohkeita ja kivoja pikkupentuja. Vaikka haisimme hurjan pahoille, sellaisille mullan ja tuoreen maidon sekoitukselle. Suomalainen toi meille oikeata koiranruokaa, sellaista HauHau nappulaa, ettei tarvisi elää siankorvilla ja maidolla.

Eläinsuojelijat ovat luvanneet ostaa loukon ja pyydystää äitini ja viidennen sisarukseni, jos hän on selvinnyt elossa tuolla suuressa maailmassa. Sitä ennen hoitajani ajelee ympäriinsä joka päivä heitä etsien. Kuvittele. Joskus ihmisen hyvyydellä ei ole mitään rajoja.