17.6.2022

Hei ja wuh sinne Suomeen!
Minä olen Dudlas, noin vuoden ikäinen veikeä kettukorva ja etsin omaa kotiani.

Hei, täällä Dudlas eli Pöysti. Uuden hienon nimeni sain, koska pääsin Suomeen omaan kotiin ja minua odotti rakastava perhe. Arvaa mitä, minun mielestä siellä tarhalla oli ollut turvallista ja kivaa ja tuo suomalainen kaupunkielämä teki minusta taas epävarman ja pelokkaan. Aloitin hurjat remmirähjäykset ja pelkopurin paria ihmistä. Yhdessä todettiin, että minun uuden kotini pitäisi olla enemmän rauhallisella maaseudulla rauhallisessa perheessä. Olen söpö kuin mikä ja vielä ihan nuori koira. Toiveenani on, että se juuri sopiva perhe löytyisi minulle.

Päädyin Penkta Kojan tarhalle entisen omistajani menehdyttyä. Surin emäntäni menettämistä kovasti, enkä alkuun luottanut tarhalla oikein yhteenkään ihmiseen, joka yritti lähestyä minua. Viihdyin siis alkuun lähinnä omissa oloissani ja omassa rauhassani, varovasti uutta ympäristöäni tarkkaillen. Viikkoja kului pari ja hiljalleen stressitasoni alkoivat onneksi laskea ja kriittisin suruaika väistyä, jonka seurauksena minusta alkoi taas kuoriutua se iloinen Dudlas-poika, joka todellisuudessa olen.

Luonteeltani olen ystävällinen ja ihmisrakas veijari. Voi kuitenkin olla, etten ihan ensitapaamisella hyppää yhtä päätä kaikkien kaksijalkaisten syliin, sillä tykkään usein ensin tarkkailla tilannetta hieman kauempaa, ennen kuin rohkaistun valloittamaan uuden ystäväni märillä pusuillani.

Hoitajani kertovat, että minulle etsitään rakastavaa, aktiivista ja nuoren koiran kasvattamiseen sitoutunutta kotia. Matkani kohti niin fyysisesti kuin psyykkisesti tasapainoista nuorta miestä on vielä vaiheessa, sillä olenhan vasta hieman reilun vuoden vanha. Uuden perheeni onkin hyvä valmistautua siihen, että olen henkiseltä tasoltani vielä täysin pentu, vaikka fyysisesti vastaan jo aikuista koiraa.

Hoitajieni mukaan voisin sopia joko ainoaksi koiraksi tai reippaan ja ystävällisen tyttökoiran kaveriksi. Kauhean tarkkoja muita kriteereitä uudelle perheelleni ei ole, mutta omana toiveenani olisi, että uusi kotini sijaitsisi melko rauhallisella asuinalueella ja hyvien lenkkireittien läheisyydessä. Antoisia tutkimusmatkoja metsissä kun ei koskaan voi mahtua elämään liikaa!