Olin tyypillinen parin metrin ketjuun kytketty ”vahtikoira” talon pihassa. Siinä vieressä oli pehmustamaton koppi, ainoa suojani sateelta ja pakkaselta. Näin elin siihen asti, kunnes omistajani menehtyi. Naapurit huolehtivat minusta, kunnes minut noudettiin Mazas Draugaksen tarhalle.
Aiemmasta kohtelustani huolimatta olen erittäin ystävällinen ja ihmisrakas herra. Tapasin Pet Rescue Finlandin väkeä, kun he kävivät kunnostamassa maatilaa, johon uusi tarha perustetaan. Kaikki ihastuivat varauksetta minuun, ja olisivat halunneet mukaansa Suomeen. Vielä en kuitenkaan päässyt mukaan, vaan jouduin jäämään vielä tänne Liettuaan odottamaan vuoroani.
Minulle jäi tästä kaipaus ja unelma siitä, että joku teistä suomalaisista näkisi minussa sen saman, mitä yhdistyksen ihmiset näkivät. Voisitko sydämessäsi nähdä minut parhaana, rakkaimpana ja lojaaleimpana ystävänäsi? Lupaan sinulle vastapalveluksi ikuisen rakkauteni ♥