7.11.2022

Hei, olen suloinen, leikkisä ja energinen nuorukainen nimeltäni Dzekas. Etsin ikiomaa rakastavaa kotia sieltä Suomesta ♥

Tarinani on kovin tavallinen. Meitä oli neljä koiraa, joista eräät ihmiset ”pitivät huolta”. Toisin sanoen juoksentelimme vapaina, ja saimme ruokaa näiltä ihmisiltä, kunnes he muuttivat pois, ja jättivät meidät taaksensa. Sitten eräänä päivänä poliisi soitti ja ilmoitti Mazas Draugasin tarhalle ympäriinsä juoksevista koirista. Kun he saapuivat paikalle, löysivät he vain kolme meistä, jotka he ottivat huostaansa.

Olin alkuun tosi pelokas, mutta reipastuin todella nopeasti. Näet sen itsekin uusimmista videoistani. Pet Rescue Finlandin vapaaehtoiset kävivät tervehtimässä meitä lokakuun lopulla, ja olin vastaanottamassa heitä todella iloisesti. Näytin heille, kuinka ihana, ystävällinen, iloinen ja kaikin puolin hyvä hauveli olen. Nuorena poikana olen tietenkin energinen, aktiivinen ja leikkisä. Namien eteen keksin tarvittaessa vaikka mitä sirkustemppuja. Esittelin PRF:n väelle piruetteja, kun nakkeja oli näköpiirissä.

Kaipaatko elämääsi iloa, energiaa ja rakkautta? Voisitko tarjota minulle vastapalvelukseksi pehmoisen pedin ja paikan kodistasi rakastettuna perheenjäsenenä? Jos vastauksesi on kyllä, käythän pikaisesti täyttämässä adoptiohakemuksen ♥