Etusivu / Adoptio / Kotiutuneet / Dziazas nyk. Sasu

18.12.2022

Hei, olen Dziazas, söpö, iloinen ja kaikkia rakastava nuori hauveli. Minulta puuttuu vain ikioma rakastava koti ♥

Elämäni ei alkanut suotuisten tähtien alla. Nimittäin ihminen, jonka piti olla huoltajani, päätti muuttaa ja jättää minut äitini kanssa jälkeensä kahlittuina tyhjään taloon. Onneksemme meidät löydettiin ajoissa, ja pääsimme tänne Penkta Kojan tarhalle odottamaan parempia aikoja.

Täällä hoitajieni mielestä olen nuori, erittäin söpö ja iloinen hauveli. Rakastan kaikkia ihmisiä ja sen lisäksi tulen oikein hyvin toimeen myös muiden lajitoverieni kanssa. Haluan tulla silitettäväksi, kehutuksi ja olla mahdollisimman lähellä ihmistä.

Siten sopisin parhaiten lapsiperheeseen, jolla on aktiivinen elämäntapa. Perheessä voi toki olla myös toinen kiltti hauveli jos toinenkin. Voisiko juuri sinulla olla tilaa vielä yhdelle rakastetulle nelijalkaiselle perheenjäsenelle? ♥

Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä, kuin asioita joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon, muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira, kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.