Oli hirmuinen kiire meikäläsellä. Synnytys lähestyi ja piti löytää sopiva, turvallinen paikka täällä maaseudulla. Juoksin pihasta toiseen ja arvioin jokaisen mökin ominaisuuksia uudeksi kodiksemme. Ei pelkästään minulle, vaan pennuilleni, joita olin synnyttämässä. Ei meteliä, ei toisia koiria, ei vihaisia ihmisiä.
Vihdoin valitsin uuden kodin meille ja kaivoin jätti-ison kuopan, johon synnytin pentuni. Sikäli kai onnisti, että mökin ihmiset eivät tehneet meille mitään pahaa, vaan kutsuivat paikalle eläinsuojelijat. Tultiin tarhalle huhtikussa 2020.
Syötävän söpöt kuusi pentuani ovat alkaneet löytää omat kotinsa. He ovat isoja ja terveitä ja vahvoja, madotettuja ja rokotettuja. Meitä onnisti.
Olen tottunut hoitamaan itseni ja järjestämään elämäni parhaalla mahdollisella tavalla, mutta täytyy sanoa, ihmiset on ihan kivoja ja voisin melkein hengailla noiden ihmisten kanssa enemmänkin. Todellisen leidin osaan kuuluu, etten ihan tykkää kaikista koirista. Käyttäytyisivät edes kunnolla. Mutta nuo ihmiset – kivoja. Voisin jopa jättää kylillä vaeltamisen ja asua jonkun tuollaisen ihmisen kanssa. Mikä ettei. Kaikkea voi kokeilla.