Etusivu / Adoptio / Kotiutuneet / Endi nyk. Manti

28.2.2022

Hei, olen Endi-tyttö, alunperin Jonavaksen kylästä, nykyisin tarhakoira.

Olin aluksi aika epäluuloinen tästä tarhalle tulosta. Kaikki oli ihan hyvin tuolla kylillä juoksennellessa. En ymmärrä, miksi noiden ihmisten mielestä en saisi olla villi ja vapaa. Minua yritettiin ottaa kiinni viikon verran. Pidin koko ajan etäisyyttä ihmisiin. Olin näköpiirissä, mutta en antanut kiinni.

Sitten, himskatti, tuli kova nälkä ja väsy. Annoin periksi. Ne ihmiset heilutti ihan hurjan hyvänhajuista ruokaa nenäni edessä ja seurasin ihan lumoutuneena pihalle, jossa hop-hop, ne laittoi portin kiinni ja olin vankina. En sitten yhtään vastustellut kun huomasin, etten pääse karkuun.

Olin sellaiset puoli päivää vähän arka koira tarhalla ja sitten perusluonteeni voitti, esille tuli rento, ystävällinen, leikkisä koira. Olen leikkinyt tarhan työntekijöiden lasten kanssa ja lapset on ihan ehjiä.

Tulen toimeen koirien kanssa, paitsi pikkukoirista en jostain syystä pidä. Kaiken varalta uudessa perheessäni ei saisi olla minua pienempiä koiria.