Meidät saatiin kiinni maaliskuussa 2020 ja tuotiin tarhalle. Sanon meidät, koska minä kuljeskelin viikon ajan kylillä kaverini Klajunaksen kanssa. Olimme kyllä hassuja, kuin Majakka ja Perävaunu. Minä iso ja nuori, ystäväni pieni, karvainen ja vanha. Pikku Klajunas kipitti perässäni ihan koko ajan ja minä suojelin häntä ja odottelin aina, kun hän jäi jälkeen.
Meidät on hylätty jostain, kun yhtäkkiä vain ilmestyttiin kylän kaduille eikä kukaan tiennyt mistä. Joskus ihmiset täällä ajaa tarpeettomat koiransa kauas kotoota toiselle kylälle, että ei löydettäisi takaisin kotiin ja että jonkun muun pitäisi huolehtia meistä.
Nyt asutaan Klajunaksen kanssa samassa häkissä ja meidän ystävyys vain jatkuu. Olisihan se unelma, jos löydettäisiin yhteinen koti. Tarhan porukka tietää varsin hyvin, että se on vain unelma. Pääasia olisi, että löydettäisiin oma koti.
Silmäni ovat upeasti puoliksi siniset ja puoliksi ruskeat, tällaisia silmiä ei ole kenelläkään. Menneisyyteni möröt näkyvät siinä, että arastelen ihmisen kovaa ääntä ja äkillisiä liikkeitä. Kaupungissa käveleminen on outoa, muutun rohkeasta ja iloisesta kovasti nöyräksi, kun joudun kävelemään liikenteessä. Varmasti tottuisin siihenkin.