Olen saanut oman kodin 09.2019 ♥
Yleensä pihaa asuttaa vanhempi rouvashenkilö, joka tykkää eläimistä ja niinpä kaikki kunnan häädetyt, vahingossa syntyneet, karanneet ja muuten vain villit ja vapaat koirat alkavat kerääntyä rouvan pihalle. Rouva on vähän hädissään ja yrittää ruokkia koko laumaa. Valkoista leipää menee hurjaa tahtia ja eläke ei tahdo riittää kaiken leivän ostamiseen, vaikka sitä saisi alennuksella muutaman kilometrin päässä olevasta kyläkaupasta.
Koirilla on vilke silmäkulmassa ja kohta alkaa sitten syntyä pentuja. Jos talossa olisi mies, niin pennuista pääsisi helposti eroon. Huit hait pussiin ja roskikseen tai järveen. Ilman miestä rouvashenkilö ei kuitenkaan uskalla tappaa pentuja. Kylän metsästäjällekin pitäisi maksaa ainakin 20 euroa, että tulisi ratkaisemaan pentuongelman. Sterilointi? Ei onnistu. Ei ole rahaa, ei autoa, ei mahdollisuutta viedä koiria sterilointiin. Lähin eläinlääkäriklinikka voi olla 70 km:n päässä.
Sitä paitsi sterilointi on luonnon lakien vastaista. Eläinten ja ihmisten oikeus on lisääntyä vapaasti.
Sitten, kun tilanne on tosi vaikea ja rouvashenkilö epätoivoinen, kun nälkäisiä koiria on joka puolella, niin ehkä jollain naapurilla tai sukulaisella on puhelin ja he soittavat eläinsuojeluyhdistykselle. Meidän piha löytyi niin, että me koirat alettiin vaeltaa pitkin teitä ja kun meitä oli joukko isommalla tiellä, niin ihmisillä soi hälytyskellot päässä.
Eläintensuojelijat seurasivat meitä tieltä meidän pihalle ja veivät kaikki meidät koirat pois ja kotihoitoon. Kaikki koirat löysivät kodit paitsi minä. Minut tuotiin tarhalle steriloitavaksi huhtikuussa ja siitä lähtien olen ollut kotia etsivä tarhakoira. Olen vähän ujo ja vaatimaton, hellä ja täynnä rakkautta.
