No, vähän monimutkainen tämä tarinani, mutta yritän selittää. Kuljeskelin lähiöillä ja hupsis, minut tuotiin tarhalle. Omistajani löytyi, mutta tarhan tytöt eivät halunneet palauttaa minua ennen kuin rokottivat ja siruttivat minut. Eivät oikein luottaneet omistajaani katsos.
Sitten menin takas omistajani luokse ja kahden viikon kuluttua tarhan tytöt saivat puhelinsoiton kunnalliselta tarhalta että täällä on yksi teidän koira, juoksenteli kaduilla, tulkaa hakeen pois. Se olin siis minä, tytöt oli onneksi laittanut minuun tunnistussirun ja hakivat minut sit pois omalle tarhalleen.
Omistajani tuli hakeen minua, mutta tarhan tytöt sanoivatkin, että eivät anna minua takaisin. Oma vikansa, ei ollut siirtänyt sirun tietoja itselleen niin kuin pitäisi tehdä ja sirun tietojen mukaan olin tarhan koira. Ha haa, tytöt sanoivat, voitettiin. Omistaja suuttui kauheasti ja mustamaalasi tarhan porukkaa kaikissa sosiaalisen median kanavissa. Uhkasi kutsua poliisin. Uhkasi tulla yön pimeydessä varastamaan minut.
Tarhan tytöt ovat täysin vakuuttuneita, että minulaiseni kiva, nuori koira ansaitsee paremman perheen kuin sellaisen, joka jatkuvasti päästää koiransa ulkoiluttamaan itseään esikaupungin kaduilla. Se on omistajani ja joidenkin muiden täkäläisten ihmisten mielestä ihan normijuttu. Koiran kuuluu saada juosta vapaana. Niin kuin joku jänis. Ei millään pahalla jäniksiä kohtaan, mutta ymmärrät varmaan.
Nämä tarhan tytöt on aika tiukkoja puolustaessaan meitä koiria. Se on joskus kuin taistelisi tuulimyllyjä vastaan. Kun koiran omistaja sanoo, että on ihan oikein päästää koira (rokottamaton, leikkaamaton, ei sirutettu koira) juoksemaan kaduille niin paljon kuin haluaa. Jos joutuu auton alle, se oli sen koiran kohtalo, minkäs sille voi. Kun tarhan tytöt sanoo niille, että koiraa pitää ulkoiluttaa hihnalla, rokottaa, madottaa ja leikata. Puhumattakaan kouluttamisesta, sosialisoinnista, sohvasta. Ei sitä kukaan ymmärrä.