Olen sellainen ihan tavallinen katukoira.
Kuljeskelin ympäriinsä Vilnan kaupungin lähiöissä, kunnes naapuriston perhe kyllästyi ja otti minut kiinni. Soittelivat ympäri koiratarhoille mutta, kun kaikkialla on ihan täyttä. Sanoivat, että voivat pitää minut lokakuuhun asti, kunnes muuttavat pois maasta ja sitten minut pitää viedä nukutettavaksi.
Eläinsuojeluyhdistyksestä kävivät minua katsomassa ja vähän kuuntelin, kun siinä juttelivat. Kivoja tyyppejä.
Sanoivat toivovansa, että 10 vuoden kuluttua täällä Liettuassa ei olisi yhtään hylättyä koiraa, kun käyvät niin paljon kouluissa puhumassa lapsille löytökoirista ja vastuullisesta lemmikinpidosta. Ettei eläimiä jätettäisi tälleen kaduille eikä sitten uhkailtaisi aina lopettamisella, kun ei itse viitsitä etsiä uusia koteja eikä yhtään auttaa. Että ihmiset eivät kanna vastuutaan ollenkaan, vaan tuovat kaikki omat ja naapurin koirat tarhoille välittämättä siitä, että tarhat on ihan täynnä ja vapaaehtoisten aika ei riitä kaikille. Että koiria hylätään metsiin, sidotaan puihin ja bussipysäkeille, ajetaan autolla kauas kotoota ja heitetään kadunreunaan. Että aina oletetaan, että joku muu sitten hoitaa ja jos ei, niin ei se mitään, kunhan se koira ei ole enää omana riesana.
Kuuntelin siinä ihan rauhassa. Ihan hurjasti soittelivat puhelimilla kaikkialle löytääkseen minulle paikkaa.
Toivon kovasti, että saisin vielä yhden mahdollisuuden, mutta minulla on aikaa vain lokakuuhun.