Juoksentelin Elektrenain kylässä, jonka halki kulkee kahden ison kaupungin Kaunasin ja Vilnan välinen moottoritie. Ties mistä olin tullut, mutta omistajia ei ole löytynyt.
Olen ystävällinen ja vähän hukassa täällä tarhalla. Pelkään äkkinäisiä liikkeitä, pelkään leikkimistä. Pelästyn itsekin, jos yritän leikkiä. En osaa arvioida kokoani. Alan riehua, otan kädestä kiinni ja sitten pelästyn. Tosi liikuttavaa ja vähän säälittävää.
Lisää uutisia
Aattelin kertoa teille, kuinka hienosti olen edistynyt täällä tahralla.
Alkuun, kuten kerroinkin, olin todella säikky, mutta olen edistynyt paljon. Olen rohkaistunut ja en enää säpsähdä ihan jokaista asiaa ja osaan jo hieman rentoutua. Totun asioihin suhteellisen nopeasti ainakin täällä tarhalla, missä päivät kuluvat samalla rytmillä kokoajan.
Haaveilen kovasti omasta kodista, koska rakastan ihmisiä ja tarhan tytötkin yrittävät kovasti tutustuttaa minua asioihin, jotta olisin vähän valmiimpi uuteen kotiin.
Toki alku voi olla minulle vaikea, kun tulee paljon uusia asioita oman perheen kanssa. En kuitenkaan pelkää sitä, sillä haluan oman kodin.
Ja arvaa mitä… rakastan sitä, kun turkkiani harjataan.