Ulkonäöltäni muistutan aika paljon mäyräkoiraa. Ainut vain, että korvani ovat puhtaaseen mäyräkoiraan verrattuna hieman uniikimpaa sorttia: Ne sojottavat milloin mihinkäkin suuntaan, välillä ylös, välillä alas ja aika usein ihan sivuille. Hoitajieni mukaan minulla on tosi kauniit silmät, sellaiset oikein kirkkaat ja tumman ruskeat. Ne kuulemma näyttävät kuitenkin valitettavan usein aika surullisilta. Sellaisilta silmiltä, joihin katsoessa pystyy näkemään koko menneisyyteni.
Minut tuotiin tarhalle maatilalta, jossa omistajani eivät joko viitsineet tai kyenneet – tai ehken hieman molempia – huolehtimaan minusta. Siellä asuessani elin jatkuvassa pentuekierteessä, eli odotin pentuja käytännössä taukoomatta. Niin kutsutut ”omistajani” eivät välittäneet minun lisäkseni myöskään pennuistani. Aina pian niiden syntymän jälkeen, isäntä otti ja vei kaikki pienokaiseni ladon taakse, josta ne eivät koskaan palanneet takaisin luokseni. Kesällä, kun eläinsuojelijat löysivät minut, olin juuri saanut 6 pentua. Heitä ei onneksi ehditty satuttaa ja he pääsivät mukanani turvaan tänne, Penkta Kojaan.
Täällä minun on ihan hyvä olla. Hoitajat kertovat, että minulle tehtiin sellainen operaatio, jonka seurauksena en voi enää koskaan odottaa pentuja, joten raskaat äitivuoteni ovat vihdoin takana päin. Hoitajani usein puhelevat minulle, että nyt olisi minun aikani vihdoin olla toisten huolehdinnan ja välittämisen kohteena, eikä toisinpäin. Se kuulostaa kivalle, vaikken ehken täysin vielä tiedäkään, miltä rakastettuna perheenjäsenenä oleminen tuntuu. Ja toisaalta, kuinka voisinkaan: Eihän minulla koskaan ole ollut kunnollista, rakastavaa perhettä.
Hoitajieni mukaan mahdollisten perhe-ehdokkaiden olisi hyvä tietää minusta muutamia luonne-tyyppisiä seikkoja, jotta he osaisivat niiden pohjalta paremmin arvioida, olisinko juuri heidän laumaansa sopiva perheenjäsen. Tässä siis muutama: Olen luonteeltani kiltti, ystävällinen ja melko hellyydenkipeä. Ihmisiltä saatu huomio ja hellyys saa poikkeuksetta häntäni vipattamaan ja suunpieleni nousemaan ylöspäin.
Huomionarvoinen seikka kuitenkin on, että olen melko epäluuloinen lapsia kohtaan ja erityisesti pienten lasten läsnäolo saa minut välillä murisemaan ja ärisemään. Tästä syystä minulle etsitään kotia vain aikuisperheestä, jotta mitään ikäviä välikohtauksia ei pääsisi syntymään.
Kaiken kaikkiaan olen tarhan työntekijöiden mukaan todellinen kultakimpale, joka ansaitsee mahdollisuuden parempaan tulevaisuuteen rakastavassa, loppuelämän kodissani – missä ikinä se sitten onkaan.