28.1.2024

Minä olen Garis, suloinen irvileuka, lempeä heppu ja hempeä kaveri, jolle oma ihminen on kaikki kaikessa. Minulla oli jo kerran koti ja ihminen, mutta menetin kaiken yhtäkkiä. Voisinko vielä löytää paikkani kotikoirana tässä maailmassa? ♥

Olen saanut oman kodin 04.2024 ♥

Tarinani alkoi surullisesti, kun omistajani menehtyi. Jouduin turvakotiin, koska kukaan ei halunnut minua. Toisille olen liian erikoinen näky voimakkaan alapurentani ja hurjan irvistykseni vuoksi. Toiset pitävät hymyäni suloisena. Tarhalla tykkäsivät, että saapuessani olin aika suloinen näky. Tuona päivänä työvuorossa olleet työntekijät muistelivat pahvilaatikkoa, josta näkyi vain kuononi ja silmäni.

Luonteeltani olen rauhallinen, lempeä ja ystävällinen. Minussa on myös toinen puoli – en nimittäin pidä siitä, kun minua nostetaan. Tämä on kuitenkin luonnollista, ottaen huomioon, että elämäni on muuttunut paljon. Luottamuksen synnyttyä tulen todennäköisesti sietämään käsittelyä ja nostelua oikein hyvin. Onhan minulla jonkilainen kotikoiratausta, joskin erilainen kuin siellä Suomessa koiran ajatellaan ansaitsevan. Joka tapauksessa olen ihmisseuraa kaipaava ja hyväksyntää hakeva pikku miekkonen, jolla on paljon annettavaa omalle ihmiselleni. Nautin rauhallisen ihmisen läsnäolosta. Siksi sanovat, että minulla olisi upea elämä aikuisen tai vanhemman ihmisen seurassa. En kuitenkaan viihdy perheissä, joissa on pieniä lapsia.

Kaipaan jo kotiin, sellaiseen josta minun ei tarvitse enää lähteä. Kaiken tämän jälkeen sanovat minun ansaitsevan rauhallisen elämän, pehmeän sängyn, kodikkaan ympäristön, rakkautta ja mahdollisuuden yhteisiin kävelyretkiin.

Toivoisin löytäväni sen erityisen henkilön, joka ymmärtää minua ja tarjoaa minulle turvallisen kodin. Olisikohan elämäni kevät käsillä? ♥

Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä, kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon, muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira, kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.

Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.