Gasparo

Sukupuoli:

Syntymäaika: 01.2018

Koko: n. 60 cm

Kotimaa: Liettua

Tarha: Penkta Koja, Kaunas

Sijainti: Omassa kodissa

Kotiutunut: 11.2019

17.3.2022

Olen varmaan huskymixi, koska osaan puhua viehättävästi.

Olen saanut oman kodin 11.2019 ♥

Liettuassa ei ole enää tappotarhoja. Jos vuonna 2009 Vilnan kunnallisella tarhalla nukutettiin 5 000 koiraa, niin vuonna 2017 enää 15 sairasta koiraa. Tilanne paranee koko ajan. Miten se liittyy minuun, maailman komeimapaan huskymixiin? Sikäli, että jotkut pienempien kuntien tarhat taistelevat yhä koirien lukumäärien kanssa ja kun joku karvanaama on kuluttanut häkin lattioita 14 päivää, niin jotain pitää tehdä.

Usein vastaus on yksityiset tarhat. Kunnalliset tarhat soittavat heille ja ilmoittavat hyvistä, nuorista ja terveistä koirista, joita kukaan ei ole hakenut pois määräajan kuluessa. Koirista, joille he mielelllään soisivat uuden mahdollisuuden ihmisen parhaana ystävänä.

Niin kuin minä. Kylläpä minua onnisti. Minulla on varmaan ollut joskus perhe, sillä osaan istua ja antaa tassua. Mitä tapahtui perheelleni, voimme vain arvailla. Rakastan leluja. Olen aktiivinen, energinen, nuori poika. Tulen toimeen tyttökoirien kanssa, poikakoirien kanssa minua ei ole vielä testattu. Jos rakastat naapureitasi, unohda minut. Jos olet metsien ja peltojen valtaaja, luontoa rakastava aktivisti, olen ystäväsi seikkailuissasi.


Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta, kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.

Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.