Olen suloinen Gilse, etsin kotia liettualaisesta Keturkojo Viltis -nimiseltä koiratarhalta, joka merkitsee ”nelijalkaisten toivoa”. Tarha on pelastanut aikaisemmin myös äitini Geman, jopa kahdesti. Toisella kerralla tarhalle tuli ilmoitus kylässä olevasta nuoresta koirasta pentujensa kanssa, jota kukaan ei kaivannut. Myöhemmin, kun siruja luettiin toistamiseen, löytyi emostani kaksi sirua ja näin emoni tunnistettiin tarhan aikaisemmaksi asukkaaksi, jota ei oltu lupauksista huolimatta steriloitu uusilla omistajillaan.
Valitettavasti äitini tarina on tyypillisen liettualaisen lemmikkikoiran. Omistajat eivät välttämättä sterilisoi koiriaan, mikä johtaa pentujen syntymiseen. Mutta kuka voisi kutsua minua sulosta pulmua epätoivotuksi pennuksi?
Näin siis minä päädyin tähän suureen maailmaan ja lopulta tänne samaiselle koiratarhalle yhdessä Gema-emoni ja Gide-siskoni kanssa. Gide onnistui jo löytämään kodin täältä Liettuasta, mutta minä ja Gema-emo etsimme vielä kotia. Olemme adopoitavissa yhdessä tai erikseen.
Olen aktiivinen ja melko sosiaalinen mimmi, joka kaipaa kuitenkin sosiaalistamista, sillä en ole vielä päässyt kokemaan kunnolla maailmaa. Olen koko pienen ikäni asunut koiratarhalla, enkä ole koskaan saanut elää asunnossa vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa. Tarhalla eläessäni olen sen sijaan jakanut tilani muiden koirien kanssa ja viisas emoni on näyttänyt minulle esimerkkiä siitä, miten muiden koirien kanssa tulee olla kunnioittavassa vuorovaikutuksessa.
Olen monessa mielessä emoni kaltainen ja minua voisi kutsua äidin tytöksi. Olemme hyvin läheisiä, leikimme paljon toistemme kanssa ja usein minut nähdään painavan kuononi emoni poskea vasten, aivan kuin antaisin suukon hänelle. Kuten mammani, myös minä nautin suuresti rapsutuksista. Olemme kummatkin käytännössä sisäsiistejä. Toisin kuin emoni ja siskoni, olen ainoa, joka osaa ilmaista tunteeni haukkumalla.
Suhtaudun vielä epävarmasti hihnassa kävelyyn. Tarhalla vierailevat vapaaehtoiset veivät meidät ensimmäistä kertaa ulos tarhan alueelta. He havaitsivat, että tarhan pihalla olimme rohkeita ja itsevarmoja, mutta sen ulkopuolella, erityisesti ilman emoamme, olimme epävarmoja. Tämä kertoo vain kokemuksen puutteesta. Yleensä kaltaisemme pienesti arat pulmuset reipastumme kuitenkin kotioloissa turvallisten ihmisten seurassa.
Etsin kotia yhdessä emoni kanssa tai erikseen siten, että kodissa odottaa entuudestaan reipas koirakaveri.
Olisitko sinä oma ihmiseni? ♥

